Siirry sisältöön

B2B-myyjä Y-lehden kasvavaan tiimiin

M&J Dynastia Oy Kuopio Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Etsimme kahta henkilöä kasvattamaan yhteistyökumppanimme Y-lehden asiakaskuntaa.

Y-lehti.fi on vuonna 1987 perustettu valtakunnallinen, voimakkaasti kasvava yrittäjämedia. Toimimme yrittäjän kumppanina ja tuomme esiin ainutlaatuisia yritystarinoita ympäri Suomen. Lisäksi tarjoamme yrityksille markkinointipaikkoja.

Työnkuvaasi kuuluu uusasiakashankinta eli kontaktoit yrityksiä, jotka olemme valinneet ennakkoon. Hankkimasi yritykset jäävät omaan asiakassalkkuusi ja pääset hoitamaan heidän asiakassuhteitaan pitkäjänteisesti. Rinnalla hankit jatkuvasti myös uusia yrityksiä omiksi asiakkaiksesi.

Parhaimmat myyjämme ovat työskennelleet meillä yli 7 vuoden ajan. Palkka on tulosperusteinen ja ensimmäisinä kuukausina tavoitteena on saavuttaa minimissään 3500-4000 €/kk taso. Vauhdin kiihtyessä kattoa ei ole.

Edellytämme sinulta:

  • yli vuoden kokemusta ja näyttöä menestyksekkäästä myyntityöstä
  • halua sitoutua koko ajan kasvavaan projektiin pidemmäksi aikaa
  • sujuvaa suomen kielen taitoa
  • nuhteetonta taustaa sekä elämänkokemusta
  • hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja
  • pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista
  • näppäryyttä tietokoneen kanssa

Tarjoamme sinulle:

  • täysin uudenlaisen ja uniikin myyntiprojektin
  • erinomaiset ansaintamahdollisuudet
  • kattavan perehdytyksen, jatkuvan valmennuksen ja tiimin tuen työllesi

Työ on kokoaikainen ja työskentely tapahtuu arkisin ma-pe klo 8:45-16:00. Sinulla on mahdollisuus tehdä työtä myös etänä sovitusti, kun käytössäsi on tarvittavat työvälineet ja toimiva internetyhteys.

Toimistomme sijaitsee Tietoteknialla Savilahdessa, Kuopiossa. Sijainnille on erinomaiset kulkuyhteydet, liikuit omalla kyydillä tai julkisilla.

Työ alkaa sovitusti heti/syksyn aikana.

Tutustu meihin lisää ja jätä hakemus: https://www.mjdynastia.fi/rekry/

Kerromme työstä mielellämme lisää: Janiina Kekkonen, 0445264462, janiina.kekkonen@mjdynastia.fi, Savilahdentie 6 C

Tutustu yhteistyökumppaniimme: https://y-lehti.fi/

Seuraa somessa: https://linktr.ee/mjdynastia

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
M&J Dynastia Oy
Katso kaikki työnantajan M&J Dynastia Oy avoimet työpaikat →
Sijainti
Kuopio (KUOPIO)
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Informaatiopisteen asiakasneuvojat mediaanipalkka on 2 900 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 2 252 euron ja kymmenesosa yli 3 785 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Kuopiossa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Kuopion työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Kuopiossa

Kaikki työpaikat Kuopiossa →