Siirry sisältöön

Henkilökohtainen avustaja

Onni Raasepori Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Hei avustajan työstä kiinnostunut, tule onnilaisten joukkoon tekemään tärkeää ja asiakaslähtöistä työtä avustajapalveluihin toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen!

Henkilökohtaisena avustajana autat asiakkaitamme elämään omannäköistään, täyttä elämää. Onnin asiakkaita ovat henkilöt, jotka tarvitsevat sairaudestaan tai vammastaan johtuen apua arjen askareisiin. Avustat kodin askareissa sekä kodin ulkopuolisissa toiminnoissa. Asiakkuudet voivat olla keskenään vaihtelevia ja eri tasoisia, ja työtehtävät määräytyvät aina asiakkaan voinnin ja yksilöllisen avuntarpeen mukaan. Työ on monipuolista ja voi halutessasi sisältää saman päivän aikana useita eri asiakkuuksia ja tehtäviä.

Et tarvitse alan koulutusta tai aiempaa kokemusta, riittää että työasenteesi avustustyötä kohtaan on oikea, olet halukas oppimaan uutta ja työskentelemään asiakaslähtöisesti erilaisissa tilanteissa.

Kaikki uudet avustajamme perehdytetään kattavasti Onnin omassa Avustaja Akatemiassa ennen työn aloittamista, ja perehdytys jatkuu tarpeesi mukaan myös työn aikana. Saat jatkuvan ohjauksen ja tuen omalta tiimiesihenkilöltäsi, etkä jää koskaan yksin kysymystesi tai mahdollisten työhön liittyvien haasteiden kanssa, siitä me huolehdimme!

Työtä tehdään pääsääntöisesti arkisin. Työvuorojen pituudet vaihtelevat kahdesta tunnista ylöspäin, ja työpäivä voi koostua yhdestä tai useammasta eri asiakkuudesta. Voit vaikuttaa työvuoroihisi ja työskennellä osa-aikaisesti tai keikkaluontoisesti – elämäntilanteeseesi parhaiten sopivalla tavalla.

Otamme huomioon sekä asiakkaidemme avustajatarpeet että avustajiemme työtoiveet niin, että ne sovitetaan mahdollisimman hyvin yhteen. Ensimmäinen vuoro asiakkaalle on tarvittaessa perehdytysvuoro, ja sen jälkeen sekä avustaja että asiakas voivat arvioida muun muassa yhteistyön sujuvuutta ja henkilökemioiden yhteensopivuutta. Mikäli myöhemmin koet, että jokin asia mietityttää tai ei toimi suunnitellusti, käsittelemme asian yhdessä ja etsimme sinulle sopivan ratkaisun. Halutessasi voit työskennellä Onnilla useammalle asiakkaalle, kun aikataulut sovitetaan yhteen.

TOIVOMME SINULTA

B2-tason suomen kielen taitoa

Ajokorttia ja oman auton käytön mahdollisuutta tarvittaessa

Täysi-ikäisyyttä

TARJOAMME SINULLE

Kattavan perehdytyksen (lue lisää) [https://www.onnion.fi/blogi/uuden-tyontekijan-perehdytys-onnilla]ja mahdollisuuden kehittyä ammatissasi (lue lisää) [https://www.onnion.fi/blogi/onnilaisen-osaamisen-kehittamisen-polku]

Iloisen ja ammattitaitoisen tiimin jakamaan arkea ja toimimaan tukenasi

Monipuoliset Tradeka-konsernin henkilöstöedut (lue lisää) [https://www.onnion.fi/rekrytointi/henkil%C3%B6st%C3%B6edut]

Tradekan sairauskassan, johon työntekijä liittyy koeajan jälkeen, jos työaika on työsopimuksen mukaan vähintään 10 h/vko ja työsuhteen kesto on vähintään 6 kk (lue lisää) [https://www.tradekansairauskassa.fi/]

Palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti (G16A): 13,21 € – 14,51 €/h + mahdolliset vuorokohtaiset lisät.

----------------------------------------

OLISIKO TÄMÄ SINUN UUSI TYÖPAIKKASI?

Hakeminen on helppoa ja hakemuksen tekemiseen menee vain muutama minuutti, joten lähetä hakemuksesi jo tänään! Hakuaika päättyy XX.XX.XXXX, Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja sovimme töiden aloituksesta joustavasti. Tehtävään valittavien on esitettävä sosiaali- ja terveydenhuollon valvontalain edellyttämä rikosrekisteriote 1.1.2025 alkaen.

Mikäli sinulla heräsi kysyttävää, ole rohkeasti yhteydessä tiimiesihenkilö Anni Juvoseen anni.juvonen@onnion.fi [etunimi.sukunimi@onnion.fi]

----------------------------------------

Tule mukaan rakentamaan hyvää arkea asiakkaidemme kotiin - onnistutaan yhdessä!

https://www.onnion.fi/rekrytointi/ [https://www.onnion.fi/rekrytointi/]

Tehtävä kuuluu työtehtäviin, joissa työnantajalla on yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) mukaisin edellytyksin mahdollisuus pyytää tehtävään valitulta henkilöltä huumausainetestiä koskeva todistus.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Onni
Sijainti
Raasepori (Raseborg)
Työaika
Osa-aikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Raaseporissa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Raaseporin työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Raaseporissa

Kaikki työpaikat Raaseporissa →