Siirry sisältöön

Järjestelmäasiantuntija, data- ja pilviratkaisut

Suomen metsäkeskus Haapavesi Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Metsäkeskus edistää metsien kestävää käyttöä. Keskeisiä tehtäviämme ovat tiedon kerääminen ja jakaminen Suomen metsistä, tukien hallinnointi sekä metsälainsäädännön valvonta.

Metsäkeskuksen tietojärjestelmät ovat keskellä merkittävää uudistusta. Olemme äskettäin uudistaneet keskeiset järjestelmämme ja siirtäneet ne AWS-julkipilveen. Seuraavaksi viemme pilvisiirtymän loppuun ja tavoittelemme omasta konesalista luopumista vuoden 2027 aikana.

Samalla otamme entistä vahvemman vastuun järjestelmäympäristömme hallinnasta ja kehittämisestä. Tähän muutokseen tarvitsemme myös uusia osaajia. Järjestelmäasiantuntijana pääset vaikuttamaan siihen, millainen Metsäkeskuksen tulevaisuuden järjestelmäympäristö on, ja osallistumaan konkreettisesti sen suunnitteluun ja toteutukseen.

Järjestelmäasiantuntijana olet osa aineistotiimiä, jonka vastuulla on Metsäkeskuksen tiedon analysoinnin ja raportoinnin ympäristön pystytys, ylläpito ja jatkokehitys yhteistyössä Metsäkeskuksen pilvipalveluiden kehitys- ja ylläpitotiimin kanssa.

Tehtävässäsi

  • Osallistut uuden keskitetyn tietovaraston suunnitteluun ja toteutukseen.
  • Osallistut paikkatietopalvelinten ja -tietokantojen pystytykseen.
  • Osallistut tiedon analysoinnin ympäristössä tarvittavien datasiirtojen toteutukseen.
  • Osallistut tiimin vastuulla olevien kokonaisuuksien ylläpitoon ja jatkokehitykseen.

Tiimissä tehtäviä ja vastuita jaetaan joustavasti jäsenten osaamisen, vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden mukaan. Siksi tehtävän tarkempi sisältö ja vastuualueet muotoutuvat osittain valittavan henkilön osaamisen ja vahvuuksien perusteella. Odotamme, että sinulla on jo muutaman vuoden käytännön kokemus vähintään yhdestä tehtävässä hyödynnettävästä teknisestä osaamisalueesta. Pitkän linjan asiantuntija sinun ei kuitenkaan tarvitse vielä olla.

Odotamme sinulta

Tehtävän hoitamisessa tarvitaan

  • käytännön kokemusta AWS data lakehousen ylläpidosta ja kehittämisestä (S3, Glue Data Catalog ja Glue ETL, Athena sekä Apache Iceberg)
  • käytännön kokemusta Linux-palvelinympäristöjen ylläpidosta ja kehittämisestä
  • käytännön kokemusta PostgreSQL/PostGIS -tietokantojen ylläpidosta ja kehittämisestä
  • käytännön kokemusta paikkatietointegraatioiden ylläpidosta ja kehittämisestä
  • analyyttistä työskentelytapaa ja teknistä ongelmanratkaisukykyä
  • itseohjautuvaa ja tuloksellista työtapaa
  • hyviä yhteistyötaitoja ja kykyä toimia nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä
  • hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen osaamista.

Lisäksi eduksesi ovat

  • soveluva koulutus
  • ohjelmointikokemus Python-kielestä
  • kokemus AI-pohjaisten koodaus- ja kehitystyökalujen hyödyntämisestä ohjelmistokehityksen, automatisoinnin ja ongelmanratkaisun tukena
  • metsäalan tuntemus
  • kokemus ketterillä menetelmillä tehtävästä järjestelmäkehityksestä projektiryhmän tai kehitystiimin jäsenenä.

Meillä Metsäkeskuksessa

Työskentelet neljän hengen aineistotiimissä, ja esihenkilönäsi toimii aineisto- ja testauspalveluiden päällikkö. Tukenasi ovat tiimisi lisäksi Metsäkeskuksen pilvipalveluiden kehitys- ja ylläpitotiimin asiantuntijat, arkkitehdit sekä muut asiantuntijamme. Metsäkeskus on valtakunnallinen organisaatio ja työkaverisi työskentelevät eri puolilla Suomea. Päivittäinen yhteydenpito ja yhteistyö tapahtuvat Teamsin kautta.

Palkkaus määräytyy Metsäkeskuksen työehtosopimuksen palkkaryhmän 9 mukaan, jonka peruspalkka on 3 982,50 euroa/kk. Lisäksi voidaan maksaa suoriutumiseen perustuvaa henkilökohtaista palkanosaa, joka on uudella työntekijällä tavallisesti 0 - 15 % peruspalkasta.

Työskentelypaikkasi on jokin Metsäkeskuksen toimistoista. Toimistomme sijaitsevat maakuntien keskuskaupungeissa. Työsuhde on voimassa toistaiseksi. Työ alkaa 7.1.2027 tai sopimuksen mukaan. Tehtävässä on 6 kuukauden koeaika.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja tehtävästä saat aineisto- ja testauspalveluiden päällikkö Suvi Karjulalta puh. 040 551 8691. Voit soittaa Suville 20.10. klo 8-11 tai 27.10. klo 14-16. Metsäkeskuksen pilvisiirtymästä ja tulevaisuuden kehitysnäkymistä voit kysellä myös ICT-pääarkkitehti Tero Rönköltä puh. 050 306 0568. Teron tavoitat 20.10. klo 13-16 tai 28.10. klo 8-9 ja 15-16.

Hae tehtävää täyttämällä hakemus Hae tähän työpaikkaan -linkistä. Liitä halutessasi mukaan vapaamuotoinen hakukirje ja CV.

Tarjoamme

  • joustavat työnteko- ja etätyömahdollisuudet
  • mahdollisuuden lisätä omaa osaamista ja kannustusta omaehtoiseen opiskeluun
  • kattavan työterveyshuollon
  • henkilöstö- ja työhyvinvointipäiviä
  • liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun (Epassi Flex)
  • lounasedun.

Suomen metsäkeskus

Metsäkeskuksen tehtävänä on edistää kestävää metsätaloutta ja alan elinkeinoja sekä neuvoa metsänomistajia metsien ja metsäluonnon hoidossa ja hyödyntämisessä.

Metsäkeskus myös kerää ja jakaa tietoa Suomen metsistä ja valvoo metsälainsäädännön noudattamista. Metsäkeskuksen toimintaa ohjaa ja valvoo maa- ja metsätalousministeriö.

Sähköposti: rekrytointi@metsakeskus.fi

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Suomen metsäkeskus
Sijainti
Haapavesi, Helsinki, Hämeenlinna, Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kemijärvi, Kittilä, Kokkola, Kouvola, Kuopio, Kuusamo, Lahti, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu, Pori, Raasepori, Rovaniemi, Savonlinna, Seinäjoki, Tampere, Turku, Vaasa
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Jaa tämä työpaikka: WhatsApp LinkedIn Facebook Sähköposti

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Sovellusarkkitehdit mediaanipalkka on 5 596 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 4 070 euron ja kymmenesosa yli 7 540 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Haapavedellä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Haapaveden työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Haapavedellä

Kaikki työpaikat Haapavedellä →

Työpaikat muualla Pohjois-Pohjanmaalla

Kaikki työpaikat Pohjois-Pohjanmaalla →