Siirry sisältöön

Johtava asiantuntija, Meriklusteri-kasvuala

Helsingin kaupunki Helsinki Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Etsimme johtavaa asiantuntijaa kaupungin strategiakauden loppuun ulottuvaan 30 kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen, tule vahvistamaan Business Helsinkiä! Työ alkaa 1.12.2026 tai sopimuksen mukaan.

Elinkeino-osaston yrityspalvelut-yksikön tehtävänä on yritysten kasvun vauhdittaminen esim. yrityskiihdyttämöiden ja innovaatio-ohjelmien kautta. Ekosysteemin kehittäminen tapahtuu tiiviinä yhteistyönä yritysten, korkeakoulujen, kaupungin toimialojen sekä lukuisten suomalaisten ja ulkomaisten sidosryhmien kanssa. Työpisteemme sijaitsee Kampissa, Kansakoulukadulla.

Tässä tehtävässä vastuullasi olisi meriklusterin kehittäminen, joka on yksi kaupungin elinvoimaohjelman viidestä strategisesta kasvualasta. Tavoitteena on vahvistaa meriklusterin yritysten syntyä, kasvua ja menestystä, houkutella investointeja ja osaajia maailmalta sekä edistää kansainvälisesti vetovoimaisen innovaatiokeskittymän muodostumista Helsinkiin. Teet tiivistä yhteistyötä meriklusterin konkreettisia kehityshankkeita- ja toimenpiteitä edistävän erityissuunnittelijan kanssa - myös tämä tehtävä on auki samanaikaisesti.

Meriklusteri-kasvualan toimintasuunnitelman konkretisointi ja toteutus yhteistyössä alan yritysten, TKI-toimijoiden (yliopistot, ammattikorkeakoulut, tutkimuslaitokset), Helsingin kaupungin ja muiden keskeisten ekosysteemitoimijoiden (ml. rahoittajat) kanssa.
Kehityshankkeiden projektointi ml. eri rahoituslähteiden ja -instrumenttien aktiivinen hyödyntäminen.
Kasvualan verkoston rakentaminen sekä yhteistyön fasilitointi.
Tavoiteltujen tulosten ja vaikuttavuuden aktiivinen seuranta sekä raportointi
Viestintä ja sidosryhmätyön johtaminen.

Odotamme sinulta:

Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa
Kiinnostusta ja edellytyksiä meriteollisuuden tarpeiden ymmärtämiseen
Osaamista vaativista kehityshankkeista - julkisten rahoituselementtien tuntemus katsotaan eduksi.
Vahvoja virtuaalitiimin ja kumppaniverkoston johtamisen taitoja, sekä kyky toimia esimerkiksi kaupunkikonsernien eri osapuolten kesken saumattomasti
Sujuvaa englannin ja suomen kielen taitoa (kirjallinen & suullinen), muu kielitaito katsotaan eduksi.
Erinomaisia yhteistyötaitoja sekä itsenäistä työotetta

Tarjoamme:

Mahdollisuuden kasvaa arvostettuna asiantuntijana, jonka työllä on merkittävä vaikutus kaupungin kilpailukykyyn, elinvoimaan ja kansainväliseen houkuttelevuuteen.
Peruspalkan 5.187,22 €/kk + mahdollinen työkokemuslisä KVTES:n mukaisesti.
Mielenkiintoisen ja monipuolisen työn kaupungin elinvoiman kehittämisen ytimessä.
Joustavat työajat ja mahdollisuus osittaiseen etätyöhön
Työyhteisön, jossa osaamistasi ja ideoitasi arvostetaan.
Työhyvinvointia tukevat edut: lounas-, liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointietu

Kiinnostuitko?

Haethan tehtävää tiistaihin 27.10.2026 klo 16 mennessä. Käymme hakemuksia läpi jo hakuaikana.

Lisätietoja tehtävästä antaa kasvupalveluista vastaava tiimipäällikkö Anton Helander (050-3807838). Antonin tavoittaa puhelimitse ma 19.10. klo 14-16 ja pe 23.10. klo 12-13.30

Tule mukaan rakentamaan maailman toimivinta kaupunkia yrityksille!

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Helsingin kaupunki
Katso kaikki työnantajan Helsingin kaupunki avoimet työpaikat →
Sijainti
Helsinki
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Helsingissä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Helsingin työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Helsingissä

Kaikki työpaikat Helsingissä →