Siirry sisältöön

Kehittämisasiantuntija, YKP-hanke

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Hankkeen päätavoitteina on varmistaa kalastusalusten saaliiden seuranta ja valvonta sekä niiden punnitus, raportointi ja jäljitettävyys vaatimusten mukaiseksi. Lisäksi tavoitteena on tehostaa valvontatoimenpiteitä ja yhdenmukaistaa toimintatapoja sekä kehittää kansallista lainsäädäntöä, niin että se tukee EU:n yhteisen kalastuspolitiikan säädösten toimeenpanoa. Tavoitteena on myös ottaa sähköinen raportointijärjestelmä käyttöön kaikkien saaliiden ja ostojen kirjaamiseksi reaaliajassa sekä kouluttaa henkilöstö ja toimijat uusien järjestelmien ja prosessien käyttöön.

Kehittämisasiantuntija toimii teknisenä tukena koskien lainsäädäntö- ja järjestelmämuutoksia. Lisäksi kehittämisasiantuntija toimii elinkeinokalatalouden valvontatehtävissä asiantuntijana, erityisesti näytteenottosuunnitelman ja sitä tukevan valvontaohjelman saattamisessa ajan tasalle. Tämän lisäksi tehtäviin kuuluu yksikön sisäisten ja ulkoisten asiakkaiden palvelu kalataloutta koskevissa hallinto- ja neuvontatehtävissä.

Tehtävä sijoittuu Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen maaseutu-, kalatalous- ja ympäristöosaston kalatalousyksikköön, joka toimii kalatalousviranomaisena yhdeksän maakunnan eli Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Etelä-Karjalan alueella. Tehtävä edellyttää valmiutta matkustaa myös toimialueen ulkopuolelle (Pohjois-Pohjanmaa, Lappi, ulkomaat).

Tehtävän ensisijainen sijoituspaikka on Turku. Muita mahdollisia sijoituspaikkoja voivat olla Helsinki tai Vaasa. Toimintaympäristö on monipaikkainen, ja tehtävän hoitaminen vaatii jonkin verran matkustamista ja valmiutta liikkua autolla. Toimialue on osin kaksikielinen. Etätöiden tekemiseen on hyvät edellytykset.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Katso kaikki työnantajan Lounais-Suomen elinvoimakeskus avoimet työpaikat →
Sijainti
Turku, Helsinki, Vaasa
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Turussa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Turun työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Turussa

Kaikki työpaikat Turussa →