Siirry sisältöön

Lastenhoitaja

Lastenhoito Hentoinen Kuusamo Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

VIETÄTKÖ TALVEA RUKALLA – TARJOLLA TYÖTÄ, JOSSA TALVIKAUSI JA LASTEN KANSSA TYÖSKENTELY YHDISTYVÄT JOUSTAVASTI!

Lastenhoito Hentoinen laajentaa toimintaansa Rukalle talvikaudeksi alkaen 28.12.2026 ja etsii joukkoonsa lämminhenkisiä, vastuullisia ja itsenäisiä lastenhoitajia.

Hentoisen kautta perheet voivat tilata lastenhoitajan lomamökille, hotelliin, omaan kotiin tai esimerkiksi juhliin. Työpäivät ja perheet vaihtelevat – jokainen päivä voi näyttää erilaiselta.

Voit olla mukana mahdollistamassa vanhemmille hetken omaa aikaa, kahdenkeskisen illallisen, laskettelupäivän tai pienen oman ajan lomalla. Ja samalla tarjota lapselle turvallisen, mukavan ja aidosti läsnä olevan aikuisen.

Hentoisella sinulla on mahdollisuus vaikuttaa omiin työvuoroihisi, joten työ sopii hyvin esimerkiksi: --opiskeluiden oheen, toisen työn rinnalle, omaan elämäntilanteeseen joustavasti, koko talvikauden Rukalla viettävälle.

MILLAISTA LASTENHOITAJAA ETSIMME?

Etsimme ihmistä, joka ei tule vain hoitamaan lapsia, vaan haluaa kohdata lapset aidosti ja tehdä työnsä sydämellä.

Sinulta toivomme:

Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta, paljon kokemusta lasten kanssa työskentelystä, kokemusta eri-ikäisistä lapsista – vauvoista koululaisiin, itsenäistä ja oma-aloitteista työotetta, kykyä organisoida omaa työtäsi, halua suunnitella lapsille mielekästä tekemistä ja toimintaa, aitoa läsnäoloa ja kohtaamisen taitoa, vastuullisuutta ja sitoutumista sovittuihin työtehtäviin, halua ideoida ja ottaa vastuuta.

Rikosrekisteriote lasten kanssa työskentelyä varten tarkistetaan. Ajantasaiset ensiaputaidot vaaditaan. Kielitaito katsotaan eduksi.

MITÄ HENTOINEN TARJOAA?

Saat kattavan perehdytyksen ja Emman, Lastenhoito Hentoisen perustajan, tuen koko yhteistyön ajan.

Lisäksi saat mahdollisuuden työskennellä Rukan upeissa talvimaisemissa, joustavuutta yhdistää työ ja oma vapaa-aika, merkityksellistä työtä lasten ja perheiden parissa, monipuolisia työtehtäviä ja erilaisia asiakasperheitä, mahdollisuuden olla mukana rakentamassa Hentoisen toimintaa Rukalle sekä mahdollisuuden tehdä työstä juuri oman näköistäsi, hyödyntäen omia vahvuuksiasi.

MITEN TYÖSKENTELY KÄYTÄNNÖSSÄ TOIMII?

Työ tehdään laskutuspalvelun kautta esimerkiksi kevytyrittäjänä, joten omaa Y-tunnusta ei välttämättä tarvita. Jos laskuttaminen tai kevytyrittäjyys on sinulle uutta, ei hätää – neuvomme ja autamme alkuun.

MITEN TEHTÄVÄÄN HAETAAN?

Jos olet lastenhoidon ammattilainen, joka kaipaa talveen jotain uutta, haluaa nähdä Rukan parhaimmillaan ja tehdä samalla työtä, jossa jokainen kohtaaminen merkitsee – laita meille viestiä.

Kerro lyhyesti itsestäsi, koulutuksestasi, kokemuksestasi lasten kanssa sekä siitä, milloin ja kuinka paljon voisit työskennellä Rukalla.

Ehkä tänä talvena koti on hetken aikaa tunturissa. Ja perheiden parissa.

Lähetä hakemus sähköpostilla 31.10. mennessä osoitteeseen lastenhoitohentoinen@gmail.com

Lisätietoja antaa Emma Savolainen/0407788555

www.lastenhoitohentoinen.fi

Lastenhoito Hentoinen

Lämpöä, turvaa ja läsnäoloa – siellä missä perhe sitä tarvitsee.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Lastenhoito Hentoinen
Sijainti
Kuusamo (RUKATUNTURI)
Työaika
Osa-aikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Lastenhoitotyöntekijät mediaanipalkka on 2 613 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 2 294 euron ja kymmenesosa yli 2 952 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Kuusamossa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Kuusamon työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Kuusamossa

Kaikki työpaikat Kuusamossa →