Siirry sisältöön

Luokanopettaja

Mikkelin kaupunki Mikkeli Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Haettavana on luokanopettajan viransijaisuus ajaksi 4.1.2027-5.6.2027 Lähemäen koulussa.

Valittavalta edellytetään luokanopettajan kelpoisuutta asetuksen 986/1998 mukaan. Eduksi luetaan myönteinen suhtautuminen inklusiiviseen opetukseen.

Perusopetusta tai esiopetusta antavalla opettajalla tulee olla koulun opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.

Valittavalta toivotaan kiinnostusta ja monipuolista ammattitaitoa opetuksen ja koulun kehittämiseen, kehitys- ja yhteistyöhakuisuutta sekä rohkeutta tarttua uusiin asioihin.

Haastatteluun tulee ottaa mukaan alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä oikeaksi todistetut kopiot tutkintotodistuksista, jotka jätetään haastattelijalle.

Virkasuhteeseen otettavan henkilön on ennen viran vastaanottamista esitettävä työnantajalle lääkärinlausunto terveydentilastaan sekä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikostaustaote (ns. lasten kanssa työskentelevien rikostaustaote). Valituksi tuleminen edellyttää hakijan suostumusta huumausainetestaukseen. Valitulle asetetaan koeaika.

Virkaa haetaan sähköisellä hakulomakkeella määräaikaan 30.10.2026 klo 15.00 mennessä Kuntarekryn kautta. Hakemukseen tulee liittää pdf-tiedostona tutkintotodistukset ja kelpoisuuden osoittava todistus.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Mikkelin kaupunki
Sijainti
Mikkeli
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Peruskoulun alaluokkien opettajat mediaanipalkka on 4 175 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 3 268 euron ja kymmenesosa yli 5 038 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Mikkelissä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Mikkelin työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Mikkelissä

Kaikki työpaikat Mikkelissä →