Siirry sisältöön

Määräaikainen varhaiskasvatuksen sosionomi

Naantalin kaupunki Naantali Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Määräaikainen varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävä lapsiryhmässä tiimin jäsenenä.

Haemme sensitiivistä, vahvasti pedagogiikkaan suuntautunutta, innostuvaa sosionomia positiiviseen, iloiseen työyhteisöömme ajalle 12.10.2026 - 31.5.2027.
Tehtävän ensisijainen sijoituspaikka on Kalevanniemen Aurinkometsän päiväkodin vuorohoitoryhmä.

Päiväkotimme työtapa on yhteisöllisyyttä ja inklusiivisuutta korostava. Lasten yksilöllinen ymmärtäminen perheiden lähtökohtia kunnioittaen on vahva arvomme.

Varhaiskasvatuksen sosionomi toimii kasvatusvastuullisena kasvattajana lapsiryhmässä. Sosionomi osallistuu lapsiryhmänsä toiminnan suunnitteluun, toteutukseen, arviointiin ja kehittämiseen varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti yhdessä muun ryhmän henkilöstön kanssa. Sosionomi toimii asiantuntijana perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä lapsen ja perheen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Toivomme sinulta itseohjautuvaa ja ratkaisukeskeistä työotetta sekä positiivista ja kehittämismyönteistä asennetta. Arvostamme haluasi työskennellä yhteisöllisesti, vuorovaikutteisesti ja rakentavasti, yhdessä uusia asioita kokeillen.

Tarjoamme innostavan työyhteisön sekä hyvän ammatillisen tuen. Naantalin kaupunki tarjoaa muun muassa Edenred liikunta- ja kulttuuriedut sekä oman palkitsemisohjelman.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 540/2018 mukainen varhaiskasvatuksen sosionomin pätevyys. Huomioimme haussa myös sosionomiksi valmistuvat sekä kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioimme myös ei-kelpoiset hakijat.

Sosionomin tehtävään kuuluva KVTES:n mukainen tasopalkka vuorohoidossa on 3 044,49 € kuukaudessa, sekä mahdollinen työkokemuslisä aiemman palveluajan mukaan. Lisäksi käytössämme on henkilökohtainen lisä, joka määräytyy ammatinhallinnan ja työssä suoriutumisen perusteella.

Valitun henkilön tulee esittää voimassa oleva rikostaustaote lasten kanssa toimimiseen (504/2002).
Tehtävässä noudatetaan kuuden (3) kuukauden koeaikaa.

Tervetuloa iloiseen ja ammattitaitoiseen joukkoomme!

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Naantalin kaupunki
Katso kaikki työnantajan Naantalin kaupunki avoimet työpaikat →
Sijainti
Naantali
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Naantalissa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Naantalin työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Naantalissa

Kaikki työpaikat Naantalissa →