Siirry sisältöön

Maataloustyöntekijä, Välikosken Tila

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Oletko käytännönläheinen maatalousosaaja, joka viihtyy vaihtelevissa töissä ja tarttuu sujuvasti niin työkoneiden rattiin kuin muihinkin maatilan töihin?

Välikosken Tila Vilppulassa etsii MAATALOUSTYÖNTEKIJÄÄ monipuolisiin maatilan tehtäviin. Työ voidaan sopia osa- tai kokoaikaiseksi, ja työskentely on mahdollista myös oman yrityksen kautta.

Vilppulassa, Pohjois-Pirkanmaalla sijaitsevan Välikosken Tilan juuret ulottuvat aina vuoteen 1580. Näiden vuosisatojen aikana maatila on säilynyt saman suvun hallussa ja kehittynyt moderniksi ja monipuoliseksi maatalousyritykseksi. Tilan keskeisiä toimintoja ovat siipikarjatuotanto, kasvinviljely ja metsätalous.

Mitä työ sisältää?

Työnkuva on monipuolinen ja vaihtelee maatilan töiden sekä vuodenajan mukaan. Tehtäviisi kuuluu muun muassa siipikarjan hoitoa sekä erilaisia kasvinviljelyn ja metsätalouden työtehtäviä.

Lisäksi työhön kuuluu maatalouskoneiden käyttöä ja kunnossapitoa sekä erilaisia kiinteistöhuollon tehtäviä. Työssä pääset käyttämään nykyaikaisia työkoneita, laitteita ja tuotannon automaatiota.

Siipikarjatuotanto tuo oman rytminsä työhön. Kasvatuserien aikana osallistut lintujen hoitoon ja tuotannon käytännön tehtäviin. Kasvatuserien välillä työt painottuvat muun muassa tuotantotilojen puhdistamiseen ja seuraavan erän valmisteluun sekä tilan muihin töihin.

Kyseessä ei siis ole työ, jossa jokainen päivä näyttää samalta. Tehtävät vaihtelevat tilanteen ja sesongin mukaan, joten arvostamme joustavuutta ja valmiutta tarttua erilaisiin töihin.

Työnkuvaan sisältyy myös ilta- ja viikonlopputöitä.

Mitä toivomme sinulta?

Hyvät valmiudet tehtävään antaa aiempi kokemus maataloudesta, nykyaikaisista maatalouskoneista ja tuotannon automaatiosta. Aiempi kokemus siipikarjatuotannosta ei ole välttämätöntä, sillä perehdytämme sinut tehtävään.

Toivomme, että:

  • sinulla on käytännön maatalousosaamista
  • maatalouskoneiden käyttö on sinulle tuttua
  • olet oma-aloitteinen ja pystyt työskentelemään itsenäisesti
  • olet joustava ja valmis tarttumaan erilaisiin työtehtäviin
  • olet kiinnostunut oppimaan uutta.

Työ on käytännönläheistä ja ajoittain fyysistä maataloustyötä, joten tehtävä edellyttää valmiutta työskennellä vaihtelevissa olosuhteissa.

Mitä tarjoamme?

Tarjoamme vastuullisen ja itsenäisen työnkuvan modernissa ja kehittyvässä maatalousympäristössä. Saat käyttöösi alan nykyaikaisia työkoneita ja laitteita sekä perehdytyksen siipikarjatuotannon tehtäviin.

Työskentelet osana mukavaa työporukkaa ja pääset tekemään aidosti vaihtelevaa maataloustyötä.

Kiinnostuitko?

Jos kiinnostuit, jätä hakemuksesi hakulinkin kautta.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Töitä Suomesta työvoimapalvelut Oy
Katso kaikki työnantajan Töitä Suomesta työvoimapalvelut avoimet työpaikat →
Sijainti
Mänttä-Vilppula
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Yhdistetyn maanviljelyn ja karjankasvatuksen avustavat työntekijät mediaanipalkka on 2 155 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 1 328 euron ja kymmenesosa yli 3 103 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Mänttä-Vilppulassa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Mänttä-Vilppulan työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Mänttä-Vilppulassa

Kaikki työpaikat Mänttä-Vilppulassa →