Siirry sisältöön

Ohjaaja iltapäiväkerhotoimintaan Kalasatamassa

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Tule rakentamaan lapset osallistavaa, hauskaa ja innovatiivista iltapäiväkerhotoimintaa. Olet innostava tiimipelaaja, jolla pysyy monet langat käsissä yhtä aikaa.

Nano, lasten ja nuorten kerhotoiminta on yritys, joka toimii palveluntuottajana Helsingin ja Vantaan kaupungeille. Nano järjestää koululaisten iltapäiväkerhotoimintaa 7-8-vuotiaille lapsille ja Nanolla on ryhmiä yhteensä neljällätoista koululla.

Haemme iltapäivätoiminnan ohjaajaa Kalasataman peruskoulun iltapäiväkerhotoimintaryhmäämme. Oleellisimmat taidot tässä työtehtävässä ovat erinomaiset vuorovaikutustaidot, hyvä organisointikyky ja mielenkiinto työskennellä lapsien kanssa.

Nanon tavoitteena on, että lapset viihtyvät kerhoissamme, saavat mielekästä toimintaa ja kokevat ohjaajamme turvallisina ja osaavina aikuisina. Iltapäiväkerhotoiminta on ryhmätoimintaa, joten työssä korostuu ryhmäohjaamisen taidot. Hakijan tulee osata olla hauska ja motivoiva, mutta samalla myös jämäkkä ja rajat asettava aikuinen.

Kerhopäivä koostuu ulkoilusta, välipalasta, läksyjen teosta ja vaihtuvasta harrastetoiminnasta. Kalasataman peruskoulun ryhmässä korostuu ulkoilu, sillä ulkoilemme paljon ja kerran viikossa retkeilemme ryhmän kanssa Mustikkamaan maisemissa. Tämän lisäksi järjestämme kolmena päivänä lapsille useamman harrasteaktiviteetin, joihin he voivat osallistua. Kerhossamme on mm. liikuntaa eri muodoissa esim. palloilulajeja, tanssia ja liikuntaleikkejä, käsitöitä, askartelua, luontokerho, englannin kerho jne. Tarkoituksenamme on koota harrasteohjelmat siten, että tarjolla olisi mahdollisimman monipuolista toimintaa.

Nano pyrkii iltapäiväkerhoissaan tavoitteelliseen ja suunnitelmalliseen toimintaan ja ohjaajat osallistuvat vastuuohjaajan johdolla lukuvuoden ohjelman laadintaan.

Työ alkaa 19.10.2026 ja kyseessä on osa-aikainen työpaikka. Työtunteja viikossa on n. 21-26 ja iltapäiväkerho on auki klo. 12.00-17.00 välisen ajan.

Hakeminen: Sähköpostitse 6.10.2026 mennessä osoitteeseen riia.luoma@nanokerhot.fi.

Kyselyt: Riia Luoma puh: 050-309 4800 s-posti: riia.luoma@nanokerhot.fi

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Nano, lasten ja nuorten Kerhotoiminta Oy
Katso kaikki työnantajan Nano, lasten ja nuorten Kerhotoiminta Oy avoimet työpaikat →
Sijainti
Helsinki (Helsinki)
Työaika
Osa-aikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa →

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Helsingissä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Helsingin työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Helsingissä

Kaikki työpaikat Helsingissä →