Siirry sisältöön

Ostaja, Vuorenmaa Yhtiöt Oy

Biisoni Pohjanmaa Oy Lapua Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Vuorenmaa Yhtiöt Oy on kehittyvä ja ennakkoluuloton, tekniseen tukkukauppaan ja maahantuontiin erikoistunut perheyritys, joka työllistää noin 50 ammattilaista kahdeksalla eri paikkakunnalla. Vuorenmaan päätuotteita ovat laakerit sekä avovoimansiirtotuotteet, joita kulkee Vuorenmaan kautta yli 17 000 toimitusta vuodessa. Palvelemme valtakunnallisesti teollisuuden ja kunnossapidon asiakkaita omissa toimipisteissämme sekä kattavan jälleenmyyjäverkostomme kautta. Asiakastyytyväisyytemme on tutkitusti erinomaisella tasolla, ja saamme kiitosta erityisesti asiantuntemuksesta, toimitusvarmuudesta ja laajasta varastovalikoimasta.

Tutustu lisää yritykseemme osoitteessa: www.vuorenmaa.fi

Haemme Vuorenmaa Yhtiöille ostajaa hankintatiimiin yrityksen päätoimipisteeseen Lapualle.

Mitä tulisit meillä tekemään?

Ostajana vastaat teknisten komponenttien hankinnasta ja tilausten tekemisestä kotimaisilta sekä kansainvälisiltä toimittajilta. Työhösi kuuluu ostotoimien lisäksi tuote- ja varastonhallintaan liittyviä tehtäviä. Huolehdit osaltasi tuotteiden saatavuudesta, varastotasojen ylläpidosta ja toimitusketjun sujuvasta toiminnasta. Työskentelet tiiviissä yhteistyössä myynnin, tuoteryhmien ja toimittajien kanssa. Saat ostovastuullesi omia toimittajia, joiden kanssa teet yhteistyötä osana tuoteryhmätiimiä. Lisäksi pääset osallistumaan hankintatoiminnan kehittämiseen, toimittajien kilpailuttamiseen sekä uusien toimittajien kartoittamiseen.

Työsi tueksi saat käyttöösi toimivat järjestelmät, valmiiksi hiotut toimintamallit ja nykyaikaiset prosessit. Tehtävässä on joustava etätyömahdollisuus.

Mitä me odotamme?

Etsimme oma-aloitteista, yhteistyökykyistä ja aikaansaavaa henkilöä, joka tarttuu asioihin ja vie ne määrätietoisesti maaliin. Viihdyt vaihtelevien ostotehtävien parissa, mutta hoidat myös rutiininomaiset työtehtävät huolellisesti ja vastuullisesti.

Toivomme sinulta sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa, sillä työssä kommunikoit päivittäin kotimaisten ja kansainvälisten toimittajien kanssa. Arvostamme asiakaspalveluhenkistä työotetta sekä kykyä tehdä sujuvaa yhteistyötä myynnin ja muiden sidosryhmien kanssa.

Sinulla on tehtävään soveltuva tekninen tai kaupallinen koulutus sekä muutaman vuoden kokemus tuloksellisista hankinnan tehtävistä. Lisäksi arvostamme kokemusta varastonhallinnasta ja toimittajayhteistyöstä. Tehtävässä menestyminen edellyttää Excel-osaamisen sujuvaa hyödyntämistä työssäsi, ja hallitset Excelin perustoimintoja laajemmat ominaisuudet.

Mitä me tarjoamme?

Vuorenmaa Yhtiöt on kehittyvä ja moderni perheyritys, jolla on pitkät perinteet teknisen tukkukaupan alalla. Meillä työskentelet kannustavassa ja ihmislähtöisessä työyhteisössä, jossa halutaan kehittää toimintaa jatkuvasti ja tehdä asioita uudella tavalla.

Tarjoamme vakituisen ja kokoaikaisen työsuhteen sekä kattavan perehdytyksen tehtävään. Tukenasi on osaava tiimi ja lähikollegat, joiden avulla pääset nopeasti osaksi työyhteisöä ja onnistumaan työssäsi.

Huolehdimme henkilöstömme hyvinvoinnista tarjoamalla laajan työterveyshuollon, kulttuuri- ja liikuntaedut sekä muita henkilöstöetuja. Lisäksi panostamme koulutusmahdollisuuksiin ja osaamisen kehittämiseen.

Tervetuloa hyvämaineiseen ja kasvavaan perheyritykseen, jossa työntekijät viihtyvät ja voivat vaikuttaa omaan työhönsä.

Hakuprosessi:

Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään su 25.10.2026. Aloitamme haastattelut jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.

Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä Biisonin kanssa. Lisätietoja tehtävästä antaa Susanna Tallbacka, puh. 050 471 4129 tai sähköpostitse susanna.tallbacka@biisoni.fi.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Biisoni Pohjanmaa Oy
Sijainti
Lapua (LAPUA)
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Sisäänostajat mediaanipalkka on 4 223 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 3 211 euron ja kymmenesosa yli 6 407 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Lapualla sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Lapuan työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Lapualla

Kaikki työpaikat Lapualla →