Siirry sisältöön

Palkanlaskija

Pudasjärven kaupunki Pudasjärvi Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Ulkoistetun talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotannon siirtyessä kaupungin omaksi toiminnaksi kesään 2027 mennessä haemme:

Palkanlaskijaa 1.4.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan
Palkanlaskijana tuotat kaupungin palkanlaskennan yhdessä vastaavan palkanlaskijan kanssa.

Tehtävä sijoittuu tämänhetkisen arvion mukaan KVTES-tasopalkkajärjestelmän tasolle 1TOI62C1, jonka tasopalkka on 2692,21 € / kk.

Edellytämme soveltuvaa koulutusta tai työkokemuksen kautta hankittua osaamista. Edellytämme kokemusta kunta-alan palkanlaskennan suorittamisesta. Eduksi lasketaan OVTES-palkanlaskennan erityisosaaminen.

Olet osa tiimiä, johon kuuluu taloussuunnittelija, vastaava kirjanpitäjä, kaksi talouspalvelusihteeriä, vastaava palkanlaskija ja palkanlaskija. Taloussuunnittelijan tehtävä kaupungilla on jo ennestään, muut tehtävät ovat uusia. Tiimin esihenkilönä toimii hallintojohtaja ja se on sijoitettu kaupungin organisaatiossa Hallinnon ja talouden palvelualueelle Talous- ja hallintopalvelut -palveluyksikköön.

Tehtäviin kuuluu myös muiden talous- ja henkilöstöhallinnon palvelutuotannon tiimiin kuuluvien sijaistaminen tarvittaessa. Riskienhallinnan kannalta vaaralliset työyhdistelmät kuitenkin vältetään tarvittavilla prosesseilla. Tehtäviin voi sisältyä myös kaupungin muille kunnille kuntien välisessä yhteistyössä tuottamia tehtäviä sekä muita työnantajan määräämiä tehtäviä.

Tasopalkan lisäksi voidaan maksaa työkokemuslisää sekä myöhemmin henkilökohtaisen työsuorituksen arvioinnin perusteella henkilökohtaista lisää KVTESin mukaisesti. Koeaika 6 kuukautta, muut ehdot KVTEsin mukaisesti.

Työtä voi tehdä etä- ja läsnäolotyötä yhdistävänä hybridityönä kaupungin hybridityön ohjeistusta (sääntöä) noudattaen. Työpiste sijaitsee Pudasjärven kaupungintalolla. Tehtävä on arvioitu sellaiseksi, että mikäli valittavan osaamistaso ja valmiudet etätyöhön ovat riittävät, tehtävää voi hoitaa enimmäkseenkin etätyönä.

Tehtävässä tarvitaan riittäviä yhteistyö- ja sosiaalisia taitoja, joita arvioidaan haastattelussa. Valintaperusteena on kokonaisarvio koulutuksesta, työkokemuksesta, hakemuksessa annetuista muista tiedoista ja haastattelussa suoriutumisesta.

Kaikki tiedot tulee täyttää hakulomakkeelle erillisten liitteiden toimittamisen sijaan. Hakemusten käsittelyn helpottamiseksi pyydetään, ettei hakemuksiin kirjoiteta salassa pidettäviä yksityiselämää koskevia tietoja. Näillä tarkoitetaan tietoja henkilön poliittisesta vakaumuksesta tai tietoja henkilön yksityiselämän piirissä esittämistä mielipiteistä taikka tietoja henkilön elintavoista, osallistumisesta yhdistystoimintaan tai vapaa-ajan harrastuksista, perhe-elämästä tai muista niihin verrattavista henkilökohtaisista oloista.

Hakemukset otetaan vastaan ainoastaan Kuntarekryn kautta. Hakemuksen jättäessään hakija suostuu, että rekrytoinnissa asiointi tapahtuu hakijan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Pudasjärven kaupunki
Katso kaikki työnantajan Pudasjärven kaupunki avoimet työpaikat →
Sijainti
Pudasjärvi
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Palkanlaskijat mediaanipalkka on 3 129 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 2 593 euron ja kymmenesosa yli 3 998 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Pudasjärvellä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Pudasjärven työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Pudasjärvellä

Kaikki työpaikat Pudasjärvellä →