Siirry sisältöön

Palomestari, tilanne- ja johtokeskus, Vaasa, Pohjanmaan pelastuslaitos

Pohjanmaan hyvinvointialue Kaskinen Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Haemme palomestaria Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastuslaitokselle. Viran sijoituspaikka virkasuhteen alkaessa on Vaasan paloasema.

Pohjanmaan hyvinvointialueen tavoitteena ovat Suomen parhaat työntekijät. Panostamme henkilöstömme hyvinvointiin, osaamisen kehittämiseen, hyvään johtamiseen ja sujuviin toimintaprosesseihin. Hyvinvointialueellamme työskentelee yli 8 000 ammattilaista, jotka tuottavat laadukkaita ja turvallisia sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluja Pohjanmaan asukkaille.

Palomestari toimii osana pelastuslaitoksen tilanne- ja johtokeskuksen tulosyksikköä. Virkaan kuuluu toimiminen päivystävänä palomestarina osana pelastuslaitoksen johtamisjärjestelmää. Tehtäviin kuuluu pelastustoiminnan johtaminen kentällä ja johtokeskuksessa, operatiivisen toimintavalmiuden johtaminen, alueellisen tilannekuvan ylläpitäminen sekä onnettomuustiedottaminen. Palomestari tukee alueen muita päivystäviä pelastusviranomaisia pelastustoimen johtamisjärjestelmän mukaisesti. Tehtävään sisältyy myös pelastustoiminnan suunnittelu- ja kehittämistyötä sekä yhteistyötä pelastuslaitoksen henkilöstön, muiden viranomaisten, yhteistyökumppaneiden ja alueen asukkaiden kanssa.

Odotamme sinulta kokemusta pelastustoiminnasta ja pelastustoiminnan johtamisesta, hyviä organisointi- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon muuttuvissa tilanteissa. Arvostamme oma-aloitteisuutta, kehittämishalukkuutta, hyviä tietoteknisiä valmiuksia sekä pelastustoiminnan johtamisen työkalujen ja järjestelmien osaamista. Eduksi katsomme tehtävää tukevan lisä- ja täydennyskoulutuksen, useamman vuoden kokemuksen päivystävän palomestarin tehtävistä sekä hyvät viestintä- ja esiintymistaidot.

Tarjoamme vastuullisen ja monipuolisen tehtävän kehittyvässä pelastuslaitoksessa sekä mahdollisuuden vaikuttaa toiminnan kehittämiseen. Tuemme osaamisesi jatkuvaa kehittämistä ja kannustamme hyödyntämään omia vahvuuksiasi ja kiinnostuksenkohteitasi työssäsi. Virassa noudatetaan tällä hetkellä poikkeusluvan mukaista työaikajärjestelyä, joka koostuu 24 tunnin päivystysvuoroista ja 8 tunnin toimistopäivistä. Keskimääräinen työaika on 40 tuntia viikossa. Toimistopäivien osalta osittainen etätyö on mahdollista erikseen sovittavalla tavalla.

Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valinta on ehdollinen, kunnes valittu henkilö on esittänyt tehtävän edellyttämän hyväksyttävän lääkärintodistuksen, läpäissyt huumausainetestin sekä saanut hyväksytyn perusmuotoisen henkilöturvallisuusselvityksen turvallisuusselvityslain (726/2014) mukaisesti. Valitun henkilön tulee lisäksi esittää voimassa oleva virallinen henkilöllisyystodistus (passi tai henkilökortti).

Kelpoisuusvaatimus:
Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta 2011/407 6 §, kohta 3.
Hyvä suullinen ja kirjallinen taito maamme molemmissa kansalliskielissä.
Voimassa oleva, vähintään B-luokan ajoneuvon ajo-oikeus.

Kelpoisuutta arvioitaessa huomioidaan perustuslain 125 §:n mukaan viran yleiset nimitysperusteet, taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Sovelletaan koeaikaa.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Pohjanmaan hyvinvointialue
Katso kaikki työnantajan Pohjanmaan hyvinvointialue avoimet työpaikat →
Sijainti
Kaskinen, Korsnäs, Kristiinankaupunki, Kruunupyy, Laihia, Luoto, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Pedersören kunta, Pietarsaari, Uusikaarlepyy, Vaasa, Vöyri
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Kaskisissa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Kaskisten työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Kaskisissa

Kaikki työpaikat Kaskisissa →