Siirry sisältöön

Pedagoginen päällikkö/REDU

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Haemme REDUun PEDAGOGISTA PÄÄLLIKKÖÄ vastaamaan koko toimintamme koulutussuunnittelusta ja pedagogisesta kehittämisestä.

Tehtävässäsi vastaat koulutussuunnittelutoiminnan johtamisesta sekä koko organisaation koulutustoiminnan pedagogisesta kehittämisestä. Toimit koulutussuunnittelijoiden esihenkilönä ja johdat koulutuksen kehittämistä yhteistyössä REDUn johdon, koulutuspäälliköiden ja eri toimijoiden kanssa. Tehtäviisi kuuluu myös oppimisen tuen ja erityisopetuksen koordinointi sekä laaja-alaisten erityisopettajien esihenkilönä toimiminen. Johdettavanasi on yhteensä noin 15-20 ammattilaista, jotka työskentelevät REDUn eri toimipisteissä

Tehtävässä koordinoit REDUn osalta OKM:n toiminnanohjauksen kokeilua sekä vastaat koulutuksiin liittyvistä asioiden ja hakemusten valmistelusta ja koordinoinnista.

Vastuualueeseesi kuuluvat ammattikorkeakoulu- ja yliopistoyhteistyö, väyläopintojen kehittäminen sekä erilainen sidosryhmäyhteistyö. Osallistut lisäksi kehittämishankkeiden valmisteluun, koordinointiin ja toteuttamiseen. Vastaat vastuualueesi talousarviosta ja seuraat sen toteutumista.

Haemme tähän tehtävään henkilöä, jolla on

  • soveltuva ylempi korkeakoulututkinto
  • opettajan pedagogiset opinnot
  • ammatillisen tai vapaan sivistystyön koulutuksen työkokemusta
  • työkokemusta pedagogisen suunnittelun, kehittämisen ja toimeenpanon koordinoinnista
  • osaamista koulutussuunnittelu- ja opiskelijahallintojärjestelmistä
  • kokemusta esihenkilötyöstä
  • kokemusta talouden johtamisesta
  • tuntemusta koulutusjärjestelmästä ja tutkinnon perusteista
  • innovatiivisen otteen pedagogiseen kehittämistyöhön

Katsomme eduksi

  • asetuksen 986/1998 mukaisen rehtorin kelpoisuuden
  • kokemuksen prosessien johtamisesta ja laadun kehittämisestä
  • kokemuksen oppimisen tuesta ja erityisopetuksesta
  • ammatillisen tai vapaan sivistystyön koulutuksen lainsäädännön tuntemusta
  • työ- ja virkaehtosopimusten määräysten tuntemuksen ja kyvyn niiden soveltamiseen
  • englannin kielen taidon
  • matkustusvalmiuden

Mitä tarjoamme sinulle?
Tarjoamme mahdollisuuden tehdä vaikuttavaa työtä Lapin suurimmassa ammatillisen koulutuksen organisaatiossa. Saat tueksesi osaavan työyhteisön sekä monipuoliset henkilöstö- ja hyvinvointiedut, kuten kattavan työterveyshuollon, liikunta- ja kulttuuriedun sekä henkilöstöedut Santasportin palveluihin.

Kannustamme henkilöstöämme jatkuvaan oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen. Tässä tehtävässä pääset aidosti vaikuttamaan koulutuksen tulevaisuuteen ja alueen osaamisen vahvistamiseen.

Hyvä tietää tehtävästä

  • Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaisesti ja vuosilomaoikeudet KVTES:n mukaisesti.
  • Valitun henkilön on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen valinnan vahvistamista. Tehtävässä on kuuden kuukauden koeaika.

Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi viimeistään 11.10.2026 klo 20.00. Hyödynnämme rekrytointiprosessin viestinnässä Kuntarekry-järjestelmää. Tarkistathan myös roskapostisi.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Rovaniemen koulutuskuntayhtymä
Katso kaikki työnantajan Rovaniemen koulutuskuntayhtymä avoimet työpaikat →
Sijainti
Rovaniemi
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Rovaniemellä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Rovaniemen työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Rovaniemellä

Kaikki työpaikat Rovaniemellä →