Siirry sisältöön

Sosiaalialan ohjaaja (sijaishuolto)

HaRaMaN Oy Lahti Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Tule mukaan tekemään vaikuttavaa lastensuojelun sijaishuoltoa!

Pienryhmäkoti Jukolassa työ perustuu yhteistoimijuuteen ja tavoitteellisuuteen. Sijaishuoltoprosessimme tuottaa sijoitetun nuoren ja perheen oman toimijuuden vahvistumista ja kestävän muutoksen nuoren ja perheen elämään.

Haemme Pienryhmäkoti Jukolaan ohjaajaa perhevapaan sijaisuuteen, vahvistamaan timanttista työtiimiämme. Sijaisuus alkaa 7.10.2026 tai sopimuksen mukaan. Edellytämme sinulta alalle soveltuvaa AMK tutkintoa tai lähihoitajan kelpoisuutta. Ohjaajan työ Pienryhmäkoti Jukolassa on kolmivuorotyötä.

Pienryhmäkoti Jukola tarjoaa turvallisen ja asiakkaan yksilöllisesti huomioivan sijaishuoltopaikan seitsemälle, pääsääntöisesti 14-17 -vuotiaalle huostaanotetulle nuorelle. Pienryhmäkoti Jukolan keskeinen sijainti mahdollistaa sijoitetuille nuorille oman ikätason ja toimintakyvyn mukaisen täyspainoisen osallisuuden yhteiskunnassa.

Meillä vastuutyöntekijä on tukenasi ja tavoitettavissasi 24/7. Työnantajana huolehdimme työterveyshuollostasi ja työnohjauksesta.

Palkkaus on yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukainen.

Työntekijöiltä toivotaan voimassa olevaa ensiapukoulutusta, lääkehoidon lupia sekä hygieniapassia. Ajokortti on ohjaajan työssä välttämätön.

Tehtävään valitun on esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä koskevan lain (505/2002) edellyttämä rikosrekisteriote.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
HaRaMaN Oy
Sijainti
Lahti (LAHTI)
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa →

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Lahdessa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Lahden työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Lahdessa

Kaikki työpaikat Lahdessa →