Siirry sisältöön

Sosiaaliohjaaja lastensuojelun jälkihuollon tiimiin

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Tule sosiaaliohjaajaksi innostavaan tiimiimme!

Meillä Pohjois-Savon hyvinvointialueella on haettavana sosiaaliohjaajan vakituinen virka lastensuojelun jälkihuollon palveluissa. Toimipaikka työsuhteen alkaessa on Iisalmessa ja asiakkaita sinulle ohjautuu koko Ylä-Savon alueelta, mutta rajatusti mahdollisesti myös muilta Pohjois-Savon alueilta. Työ alkaa 1.1.2027 tai sopimuksen mukaan.

Keitä me olemme ja mitä tarjoamme työntekijöillemme?

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittyä ja kasvaa ammattilaisena lastensuojelun keskitetyssä jälkihuollon tiimissä, jossa teemme yhdessä merkityksellistä työtä jälkihuoltonuorten terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Saat hyvän perehdytyksen tehtävään ja tukenasi on työterveyshuollon palvelut. Työtilamme sijaitsevat eri paikkakunnilla Pohjois-Savossa ja tämän tehtävän hoitoon on varattu sosiaalityöntekijän kanssa jaettu oma työtila Iisalmen Perhekeskuksessa Riistakadulla. Lisäksi varattavia väistötiloja on saatavilla, mikäli työskentelisitte toimistolla samaan aikaan. Työtiloja on varattavissa käyttöön muissakin alueen kunnissa. Varattavissa on leasing-autoja Iisalmesta käsin, joiden käyttö ensisijaisesti omaan autoon nähden asiakastyössä. Mahdollisuus on tehdä työtä osittain myös etänä kotoa käsin.

Millaiseen työhön haemme tekijää?

Sosiaaliohjaajan virka on monipuolinen, joten pääset hyödyntämään ja käyttämään osaamistasi erilaisin tavoin. Työnkuvanasi on tällä hetkellä lastensuojelulain ja sosiaalihuoltolain mukainen sosiaaliohjaus lastensuojelun jälkihuollon 18 vuotta täyttäneiden nuorten aikuisten tukemiseksi. Toimit sosiaalityöntekijän työparina ja toisaalta sosiaalityöntekijä toimii sinulle työparina ei erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden kanssa. Työskentelyssäsi huomioit nuoren verkostot ja työtäsi teet moniammatillisesti ja suunnitelmallisesti. Sosiaaliohjauksella tuet kokonaisvaltaisesti jälkihuoltonuorten hyvinvointia muun muassa ohjaamalla heitä arkirutiinien hallinnassa. Sosiaaliohjaajan virkatehtäviin sisältyy myös omatyöntekijyydessä olevien asiakkaiden palveluprosessin koordinointia; palvelujen suunnittelua ja järjestämistä sekä päätöksentekoa tarvittavista palveluista virkavastuulla. Lisäksi tehtävään kuuluu yksilötyöskentelyä asiakkaiden kanssa jalkutuvalla työotteella, myös ammatillinen tukihenkilötyö joustavasti asiakkaan tarpeet huomioiden. Työhösi saat tukea tiimisi kollegoilta ja esihenkilöltä.

Palkkaus on 3459,28 €/kk.

Olisiko tämä työ juuri Sinun työsi?

Hakijoilta edellytämme riittävää sosiaalialan työkokemusta lapsiperheiden tai nuorten aikuisten kanssa tehtävästä sosiaaliohjauksesta. Arvostamme kehittämismyönteisyyttä ja laaja-alaista sosiaali- ja terveyspalveluiden palvelurakenteen tuntemusta sekä kiinnostusta hakea yhteistyörakenteita myös sote-palveluiden ulkopuolelta. Myös kokemus ryhmätoimintojen ohjaamisesta katsotaan eduksi.

Työ edellyttää erittäin hyviä vuorovaikutustaitoja ja itsenäistä päätöksentekokykyä. Työssä voi hyödyntää myös etätyömahdollisuutta, mutta luonnollisesti on välttämätöntä tehdä iso osa työajasta lähipalveluna jalkautuen asiakkaiden koteihin ja verkostojen luo alueella, jossa asiakkaat asuvat. Katsomme ansiovertailussa eduksi kokemuksen lastensuojelun jälkihuollon työstä.

Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä työterveyshuollon ammattihenkilön antama hyväksyttävä selvitys terveydentilastaan. Noudatamme tartuntalain (48§) mukaista rokotesuojaa. Pohjois-Savon hyvinvointialueelle työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetestaus. Valitulla on velvollisuus esittää rikosrekisterilain (770/1993) 6§/2 momentin mukainen rikosrekisteriote, laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002). Työtehtävän luonteen vuoksi ajokortti ja auton käyttömahdollisuus ovat välttämättömiä.

Viran aloituksessa käytetään kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Tule mukaan tekemään hyvää Pohjois-Savon hyvinvointialueelle!

Lisätietoja:

Heidi Komulainen, johtava sosiaalityöntekijä, puh. 044-461 1182, heidi.komulainen@pshyvinvointialue.fi.

Pohjois-Savon hyvinvointialue

Pohjois-Savon hyvinvointialue vastaa alueensa sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Kuopion yliopistollinen sairaala tarjoaa erikoissairaanhoitoa ja vastaa noin miljoonan ihmisen vaativasta hoidosta itäisessä suomessa. Meillä yli 12 000 ammattilaista tekee työtä vastuullisesti yhteisen tavoitteen eteen – Pohjois-Savon ja sen ihmisten hyväksi.

Teemme työtä yhdessä, yhtenä joukkueena arvojemme mukaan
Ihminen - Tärkein
Vastuullisesti - Totta kai
Yhteistyöllä - Aina

Hyveemme – arkijärkisyys, avuliaisuus, huumorintajuisuus, joukkuehenkisyys, joustavuus, keskustelevuus, luotettavuus, oikeudenmukaisuus, vastuullisuus ja ystävällisyys – ohjaavat meitä rakentamaan Pohjois-Savoon parasta mahdollista hyvinvointia, joka näkyy arjen teoissa.

Sähköposti: rekry@pshyvinvointialue.fi

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Pohjois-Savon hyvinvointialue
Katso kaikki työnantajan Pohjois-Savon hyvinvointialue avoimet työpaikat →
Sijainti
Kuopio
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Sosiaalialan ohjaajat ja neuvojat ym. mediaanipalkka on 3 207 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 2 642 euron ja kymmenesosa yli 4 010 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Kuopiossa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Kuopion työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Kuopiossa

Kaikki työpaikat Kuopiossa →