Siirry sisältöön

Sosiaalityöntekijä, Lapsiperhesosiaalityö, Parainen, Turku, Kaarina

Varsinais-Suomen hyvinvointialue Kaarina Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Haemme sosiaalityöntekijää vakituiseen virkaan lapsiperhesosiaalityöhön asiakasmäärien kasvun ja resurssivahvistuksen myötä.

Tehtäväsi

Työssäsi vastaat suunnitelmallisesta ja tavoitteellisesta lapsiperheiden sosiaalityöstä. Toimit noin 50 erityistä tukea tarvitsevan lapsen omatyöntekijänä ja työskentelet tiiviisti lasten, heidän perheidensä sekä eri yhteistyöverkostojen kanssa. Työhösi kuuluu myös lastensuojeluilmoitusten käsittely sekä lastensuojelun tarpeen arviointi. Kiireellisissä tilanteissa toimit työparina sosiaali- ja kriisipäivystyksen kanssa.

Toimintaympäristösi ulottuu Kemiönsaaren ja Paraisten saarilta Sauvon, Paimion ja Kaarinan kautta Lietoon, Marttilaan ja Koski TL:n maalaismaisemiin asti. Jatkossa työ painottuu myös Turun alueen ruotsinkielisiin asiakkuuksiin, joten tehtävä edellyttää valmiutta liikkua joustavasti koko alueella.

Työskentelet systeemisen työotteen mukaisesti moniammatillisessa tiimissä, jossa viikkokokouksissa hyödynnetään vakauttavaa ja traumapainotteista perhepsykoterapeuttista osaamista.

Mitä tarjoamme sinulle

Tarjoamme sinulle osaavan ja motivoituneen tiimin tuen - kollegoina sinulla on viisi sosiaalityöntekijää, kuusi sosiaaliohjaajaa sekä johtava sosiaalityöntekijä. Suuressa organisaatiossa käytössäsi on johdon tuki, juridinen tuki sekä hyvät koulutus- ja kehittymismahdollisuudet.

Saat työsi tueksi monipuolisen palveluvalikoiman, mukaan lukien asiakasperheisiin jalkautuvan perheterapeutin ja psykologin työn. Työnohjaus toteutuu ryhmämuotoisena. Lisäksi käytössäsi on liukuva työaika sekä mahdollisuus osittaiseen etätyöhön.

Mitä odotamme sinulta

Odotamme sinulta vahvaa ammatillista otetta, kykyä hallita laajoja asiakaskokonaisuuksia sekä valmiutta työskennellä myös paineen alla. Arvostat pitkäjänteistä ja vaikuttavaa asiakastyötä ja kohtaat muuttuvat tilanteet rohkeasti ja kehitysmyönteisesti.

Arvostamme monipuolista työkokemusta lapsiperheiden sosiaalipalveluista sekä alueen yhteistyöverkostojen tuntemusta. Eduksi katsomme sujuvuuden LC-asiakastietojärjestelmän käytössä sekä valmiuden hyödyntää tekoälyä asiantuntijatyön tukena.

Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaalityöntekijän ammatillinen pätevyys sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukaisesti. Kielitaitovaatimuksena on hyvä suullinen ja kirjallinen suomen ja ruotsin kielen taito.

Kiinnostuitko? Hae tehtävään ja tule rakentamaan vaikuttavaa sosiaalityötä yhdessä osaavan tiimin kanssa.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Sijainti
Kaarina, Kemiönsaari, Koski Tl, Lieto, Parainen, Marttila, Paimio, Sauvo, Turku
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Sosiaalityön erityisasiantuntijat mediaanipalkka on 4 158 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 3 305 euron ja kymmenesosa yli 5 127 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Kaarinassa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Kaarinan työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Kaarinassa

Kaikki työpaikat Kaarinassa →