Siirry sisältöön

Talouspäällikkö

Huittisten seurakunta Huittinen Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Huittisten seurakunnassa on haettavana talouspäällikön virka

Talouspäällikkö vastaa taloudesta, kiinteistöistä ja hautatoimesta, toimii oman alansa valmistelijana sekä esittelijänä. Lisäksi talouspäällikkö toimii taloustoimiston sekä kiinteistö- ja hautaustoimen henkilöstön esimiehenä, työsuojelupäällikkönä ja palkka-asiamiehenä huolehtien virka- ja työehtosopimusten soveltamisesta sekä seurakunnan palveluksessa olevien henkilöiden palvelussuhteen ehtoja koskevien neuvottelujen käymisestä.

Voimassa olevan johtosäännön mukaan kelpoisuusehtona virkaan on ekonomin, tradenomin tai merkonomin tutkinto tai muu soveltuva koulutus. Lisäksi viranhaltijalta edellytetään perehtyneisyyttä talouden ja hallinnon hoidossa sekä seurakuntaelämän tuntemusta.

Arvostamme esimieskokemusta ja henkilöstöhallinnon osaamista seurakuntaelämää ohjaavien säännösten tuntemusta kokemusta rakennus- ja korjaushankkeiden toteuttamisesta sijoitustoiminnan tuntemusta kokemusta seurakunnan käyttämistä ohjelmista

Viran palkkaus on J20 hinnoitteluryhmän mukainen, tällä hetkellä 4939,20 euroa/kk. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun tulee olla evankelisluterilaisen kirkon jäsen ja hänen on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista. Viran vastaanottaminen sopimuksen mukaan (ensisijaisesti 4.1.2027).

Huittisten seurakunnan kirkkoneuvostolle osoitetut hakemukset ansioluetteloineen toimitetaan viimeistään keskiviikkona 21.10.2026 klo 14 mennessä sähköpostilla huittinen.srk@evl.fi tai osoitteella Huittisten seurakunta, Kappelikuja 3, 32700 Huittinen. Hakemuksessa pyydetään mainitsemaan 2–3 suosittelijaa yhteystietoineen. Aiheeksi tai kuoreen merkintä talouspäällikön virka.

Haastattelut pidetään Huittisten seurakunnan virastotiloissa, os. Kappelikuja 3, 32700 Huittinen, tiistaina 10.11.2025 illalla. Hakijoita pyydetään varautumaan haastatteluun em. päivänä. Hakijoita pyydetään varautumaan myös mahdolliseen soveltuvuusarviointiin.

Huittisten seurakunta tarjoaa työntekijöilleen mielenkiintoisen työn ohella virkistystä varten ePassi-edun, joka sisältää lounas-, liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä kattavat työterveyspalvelut.

Lisätietoja antaa kirkkoherra Jani Laaksonen puh. 044 5363 526.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Huittisten seurakunta
Katso kaikki työnantajan Huittisten seurakunta avoimet työpaikat →
Sijainti
Huittinen
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Huittisissa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Huittisten työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Huittisissa

Kaikki työpaikat Huittisissa →