Siirry sisältöön

Taloussihteeri

Talous- ja toimitilapalvelut Turku Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Turun yliopisto on maailmanluokan monialainen tutkimusyliopisto, joka tarjoaa haasteellisia työtehtäviä ja ainutlaatuisen näköalapaikan suomalaiseen ja kansainväliseen tiede- ja koulutusmaailmaan.

Haemme nyt määräaikaista taloussihteeriä yliopiston talouspalveluihin.

Turun yliopiston talouspalvelut toimii osana yliopiston tukipalveluja ja huolehtii yliopiston keskitettyjen talouspalveluiden tuottamisesta sekä neuvoo, ohjaa ja kouluttaa yliopiston henkilöstöä toimialansa asioissa.

Määräaikainen taloussihteerin tehtävä sijoittuu talouspalveluiden maksuliikepalvelut-tiimiin. Työ alkaa 1.11.2026 tai sopimuksen mukaan, jatkuen 30.6.2027 saakka. On mahdollista, että sijaisuus jatkuu vielä tämän jälkeenkin, elokuulle 2028 saakka.

Tehtävänkuvaus

Maksuliikepalvelut-tiimiin palveluihin sisältyy yliopiston kassanhallinta, kassapalvelut, saapuvien tulojen käsittely, verkkokauppojen kirjanpito, sisäinen laskutus ja yliopiston maksuaikakorttien hallinnointi. Lisäksi tiimi hoitaa yhteistyössä palvelutarjoajan kanssa yliopiston ulkoisen myyntilaskutuksen, myyntireskontran, maksukehotusten lähetyksen ja perintätoimeksiannot.

Taloussihteerin tehtävässä olet mukana tuottamassa talouspalveluita painottuen ulkoiseen ja sisäiseen myyntilaskutukseen sekä myyntireskontran muihin tehtäviin. Lisäksi tulet avustamaan ruuhkahuipuissa muissa taloustehtävissä. Teet tiivistä yhteistyötä sekä sisäisten että ulkoisten sidosryhmien kanssa.

Etsimämme henkilö

Odotamme, että sinulla on taloussihteerin tehtävään soveltuva talousalan koulutus (esim. merkonomi tai tradenomi) tai vastaava käytännön työkokemus taloushallinnon tehtävistä. Sinulla on perusymmärrys myynnin arvonlisäverokysymyksistä kotimaan ja kansainvälisen kaupan tilanteissa. Hallitset kirjanpidon perusteet sekä digitaaliset työvälineet.

Tehtävä edellyttää hyviä viestintätaitoja, ja työkielinäsi käytät sujuvasti suomea ja englantia. Olet työskentelytavoiltasi palveluhenkinen, oma-aloitteinen ja ratkaisukeskeinen tiimipelaaja. Pystyt joustavasti siirtymään erilaisiin tehtäviin ja tukemaan tiimiä ruuhkahuippujen aikana.

Katsomme eduksi aiemman kokemuksen myyntilaskutuksesta ja arvostamme SAP-osaamista.

Arvostamme yhteisöllisyyttä ja edistämme tasa-arvoa, monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Kannustammekin erilaisen taustan omaavia päteviä hakijoita hakemaan avoimia tehtäviämme.

Tarjoamme

Tarjoamme sinulle vastuullisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä sekä mahdollisuuden kehittää ammattiosaamistasi monipuolisessa toimintaympäristössä. Pääset osaksi ammattitaitoista ja innostavaa yliopistoyhteisöä, jossa tukenasi on laaja asiantuntijoiden verkosto. Huolehdimme työhyvinvoinnistasi ja arkesi toimivuudesta mm. joustavien työaikojen sekä hyvinvointipalvelujemme avulla.

  • Mahdollisuus kehittää itseäsi – Kannustamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan tarjoamalla monipuolisia koulutus- ja osaamisen kehittämismahdollisuuksia. Myös avoimen yliopistomme kurssit kuuluvat ilmaiseen koulutustarjontaan.
  • Hyvinvoinnistasi pidetään huolta – Työntekijöidemme hyvinvointi on meille tärkeää! Kattavan työterveyshuollon lisäksi omat hyvinvointipalvelumme seuraa, tukee ja kehittää henkilöstömme hyvinvointia. Fyysistä jaksamista edistämme CampusSportin liikuntapalveluilla henkilöstöhintaan.
  • Työ ja vapaa-aikasi ovat tasapainossa – Joustava työaika ja laaja etätyömahdollisuus auttavat työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisessa.
  • Mukava ja toisiaan tukeva työyhteisö – Kannustamme toisiamme ja arvostamme yhdessä tekemistä!

Lue lisää meistä Tervetuloa meille töihin -sivulta, jossa lisää siitä mitä yliopisto tarjoaa työntekijälleen: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/tule-meille-toihin

Palkkaus ja koeaika

Tehtävästä maksettava palkka määräytyy yliopistojen muun henkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävän vaativuustaso on 6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. Palkkaus aiemmasta kokemuksesta ja osaamisesta riippuen on tehtävän alussa noin 2544,16 – 2856,18 euroa/kk.

Tehtävässä noudatetaan neljän kuukauden koeaikaa.

Hakuohjeet

Jätäthän hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta 20.10.2026, klo 16.00 mennessä.

Hakijoiden on liitettävä hakemukseensa:

  • motivaatiokirje
  • ansioluettelo

Lisätietoja antaa

Lisätietoja tehtävästä antaa talouspäällikkö Heidi Niva-Pikkuvirta +358 50 563 3369, heidi.niva-pikkuvirta@utu.fi

Lisätietoja sähköiseen hakemiseen liittyen antaa henkilöstöasiantuntija Katja Saarinen, +358 46 921 9669, katja.saarinen@utu.fi

Talous- ja toimitilapalvelut

Talous- ja toimitilapalvelut ovat kokonaisuus, jota hallinnoi talousjohtaja. Talouspalvelut-yksikkö toimii osana yliopiston tukitoimintoja ja vastaa yliopiston keskitettyjen talouspalvelujen tuottamisesta sekä neuvoo, ohjaa ja kouluttaa henkilöstöä talouden alalla. Toimitilapalvelut hallinnoi yliopiston käytössä olevia kiinteistöjä ja tiloja sekä tuottaa ja koordinoi yliopisto-organisaation tarvitsemia palveluja.

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja, kannustamme jatkuvaan oppimiseen ja panostamme yhteisömme hyvinvointiin. Tule meille tekemään työtä, jolla on merkitystä muuttuvassa maailmassa!

Tietoa hakijalle

Hakulomaketta ei voi tallentaa keskeneräisenä. Voit kuitenkin palata muokkaamaan ja täydentämään hakemustasi sen lähettämisen jälkeen aina hakuajan päättymiseen saakka. Saat linkin hakemuksesi muokkaamista varten sähköpostiisi, kun olet jättänyt hakemuksesi järjestelmään.

Sinulla on 6 tuntia aikaa työhakemuksesi täyttämiseen ennen aikakatkaisua.

Ohjeet työpaikkahakemuksen jättämiseen: https://www.utu.fi/fi/ohje-tyopaikkahakemuksen-jattamiseen-erekry-jarjestelmassa

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Talous- ja toimitilapalvelut
Katso kaikki työnantajan Turun yliopisto avoimet työpaikat →
Sijainti
Turku
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat mediaanipalkka on 3 470 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 2 644 euron ja kymmenesosa yli 4 800 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Turussa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Turun työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Turussa

Kaikki työpaikat Turussa →