Siirry sisältöön

Tutkintasihteeri 40.06 virka

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Tehtävät sijoittuvat Espoon pääpoliisiaseman vaativaan rikostutkintaan. Tutkintasihteeri toimii tutkintaryhmässä, jonka vastuulle kuuluvat poliisi- ja esitutkintatehtävät aluevastuun mukaisesti, pääasiassa Espoon ja Kauniaisten kaupunkien alueella sekä ryhmään, jossa selvitetään lapsiin kohdistuvia rikoksia koko Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella. Vaativan rikostutkinnan painopisteenä ovat vakavien väkivaltarikosten, lähisuhdeväkivaltarikosten sekä seksuaalirikosten esitutkinnat. Vaativan tutkinnan ryhmien vastuulle kuuluvat myös muun muassa kuolemansyyn selvittämiset, kadonneisiin henkilöihin liittyvät poliisitutkinnat, törkeiden omaisuusrikosten tutkinta niin fyysisessä kuin tietoverkkoympäristössä ja palonsyyn selvittämiset. Tehtäväkenttä on laaja-alainen ja vaativa, mutta tarjoaa samalla mahdollisuuden työskennellä ja kehittyä rikostutkinnan huippuosaajaksi nuorekkaassa, osaavassa, motivoituneessa ja innovatiivisessa työyhteisössä. Tehtävä edellyttää läsnäoloa, työtehtävien salliessa epäsäännöllinen etätyö on mahdollista.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos
Katso kaikki työnantajan Pohjanmaan poliisilaitos avoimet työpaikat →
Sijainti
Espoo
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Yleissihteerit mediaanipalkka on 3 110 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 2 469 euron ja kymmenesosa yli 4 316 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Espoossa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Espoon työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Espoossa

Kaikki työpaikat Espoossa →