Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuksen lastenhoitaja

Loviisan kaupunki Loviisa Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Loviisan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa määräaikaiseen työsuhteeseen toimintavuodelle 2026-2027. Sijoituspaikka on Koskenkylän koulun esiopetuksen täydentävä varhaiskasvatus.

Etsimme motivoitunutta, sitoutunutta ja joustavaa varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa tiimiimme. Viikkotyöaika on 21 tuntia. Maanantaista torstaihin 12:30-16:30 ja perjantaisin 11:30-16:30.

Lapsilähtöinen työote on meille tärkeää. Odotamme sitoutumista tiimityöskentelyyn, hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta ja positiivista asennetta erilaisten ihmisten kohtaamisessa.

Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain 28 §:n mukainen varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään vaadittava kelpoisuus (540/2018). Tarve on sekä ruotsinkielisessä että suomenkielisessä ryhmässä, siksi edellytetään molempien kotimaisten kielten hallintaa.

Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote sekä toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa työsuhteen alkamisesta.

Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa.

Työsuhde solmitaan heti, kun sopiva henkilö on löytynyt ja on voimassa 4.6.2027 asti. Työnantaja pidättää oikeuden olla täyttämättä tehtävää, jos päteviä tai sopivia hakijoita ei ole riittävästi.

Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaansa alkuperäiset tutkintotodistukset ja työtodistukset.

Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Loviisan kaupunki
Katso kaikki työnantajan Loviisan kaupunki avoimet työpaikat →
Sijainti
Loviisa
Työaika
Osa-aikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Loviisassa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Loviisan työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Loviisassa

Kaikki työpaikat Loviisassa →