Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuksen ohjaaja

Loviisan kaupunki Loviisa Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Loviisan kaupungin varhaiskasvatuspalvelut hakee Ruukin päiväkotiin varhaiskasvatuksen ohjaajaa määräaikaiseen tehtävään ajalle 2.11.2026-31.7.2027.

Ruukin päiväkoti on pieni, kahden ryhmän päiväkoti, joka sijaitsee luonnonkauniilla Ruukin alueella Ruotsinpyhtäällä, 21 km Loviisan keskustasta. Päiväkotimme on kauniissa personaallisessa rakennuksessa koulun vieressä. Molemmilla ryhmillä on omat tilavat eteiset omilla sisäänkäynneillään. Päiväkodin lähiympäristö on monipuolinen. Meillä on lyhyt matka metsään, liikennepuistoon ja urheilukentälle.

Ohjaajan tehtävänä on ensi sijaisesti tukea ja ohjata lasta ryhmän jäsenenä sekä mahdollistaa lapsen osallistuminen ryhmän toimintaan yhdessä varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa. Varhaiskasvatuksen ohjaajana pääset tehtävässä työskentelemään kasvattamisen ja ohjaamisen ammattilaisena varhaiserityiskasvatuksen parissa. Ohjaajana huolehdit lapsen päivittäisistä tarpeista sekä edistät lasten hyvinvointia ja kokonaisvaltaista kasvatusta osana moniammatillista ryhmää. Sinä tuet lapsen kehitystä sekä edistät lapsen osallisuutta ja yhteisöllisyyden kokemusta käyttäen erilaisia ilmaisukeinoja ja ohjausmenetelmiä. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja on tukemassa sinua omassa työssäsi, yhdessä yksikön johtajan ja apulaisjohtajan kanssa. Viikkotyöaika on 38,25 tuntia.

Tehtävässä edellytämme hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä ottaa huomioon taustaltaan erilaisten yksilöiden ohjauksen ja tuen tarpeet. Arvostamme kykyä kohdata lapset ja heidän huoltajansa yksilöllisesti, arvostavasti ja sensitiivisesti. Arvostamme myös hyviä tiimityötaitoja ja joustavuutta. Meille on tärkeää, että tuot omaa osaamistasi lasten ja työyhteisön käyttöön.

Kelpoisuusvaatimukset perustuvat varhaiskasvatuslakiin (540/2018). Lähihoitajalta edellytämme lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen koulutusohjelman mukaisesti suoritettua tutkintoa.

Valitun henkilön on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote sekä toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan 30 päivän kuluessa työsuhteen alkamisesta. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa.

Työnantaja pidättää oikeuden olla täyttämättä tehtävää, jos päteviä tai sopivia hakijoita ei ole riittävästi.
Haastatteluun kutsuttavien tulee ottaa mukaansa alkuperäiset tutkintotodistukset ja työtodistukset.

Pyydämme jättämään sähköisen hakemuksen osoitteessa www.kuntarekry.fi viimeistään 27.11.2026 klo 12.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Loviisan kaupunki
Sijainti
Loviisa
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Loviisassa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Loviisan työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Loviisassa

Kaikki työpaikat Loviisassa →