Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuksen opettaja

Pilke Kieppi liikuntapäiväkoti Mikkeli Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Pilke ohjaa lapsia lempeästi opintielle. Meillä varhaiskasvatukseen kuuluu leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus. Me näemme ja tunnistamme jokaisen lapsen ainutlaatuiset kyvyt ja tuemme hänen vahvuuksiaan. Pilkkeen tavoitteena on olla Suomessa varhaiskasvatuksen toimialan paras. Tämä tavoite saavutetaan työskentelemällä yhdessä.

Etsimme nyt Varhaiskasvatuksen opettajaa Pilke liikuntapäiväkoti Kieppiin Mikkeliin. Työ alkaa 4.1.2027.

Pilke liikuntapäiväkoti Kieppi sijaitsee Mikkelin keskustassa uusissa, viihtyisissä tiloissa. Meillä 0–6-vuotiaat lapset saavat kasvaa, oppia ja liikkua turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä. Tarjoamme lapsilähtöistä varhaiskasvatusta ja esiopetusta, jossa jokainen lapsi kohdataan yksilöllisesti – lempeästi ja arvostavasti. Teemme tiivistä yhteistyötä huoltajien kanssa. Kuuntelemme, keskustelemme ja kehitämme toimintaa yhdessä – jotta lapsen arki päiväkodissa tukee koko perheen hyvinvointia. Kiepissä liike on osa arkea – iloa, energiaa ja yhdessä tekemistä. Päivän aikana liikumme monipuolisesti niin sisällä kuin ulkona. Tutustumme eri liikuntalajeihin lapsen ikä ja kehitysvaihe huomioiden. Näin lapsi saa onnistumisen kokemuksia, vahvistaa kehonhallintaa ja löytää liikunnan ilon. Samalla opimme terveellistä ja turvallista suhdetta omaan kehoon.

Haluatko työlläsi vaikuttaa monen lapsen elämään ja varhaisiin vuosiin?

Varhaiskasvatuksen opettajana tuet ja edistät lasten kasvua, kehitystä ja oppimista. Hallitset varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöt ja osaat toteuttaa niitä käytännössä. Suunnittelet, arvioit ja kehität lapsiryhmän pedagogista toimintaa ja vastaat osaltasi laadukkaan pedagogiikan toteutumisesta yksikössäsi. Sinulla on vahva pedagoginen työote, myönteinen ja aktiivinen asenne, hyvät vuorovaikutustaidot sekä kyky kohdata lapset aidosti.

Tarjoamme sinulle:

  • Kuukausipalkan 2831,64-3086,53€ kokemuksesi mukaan,
  • Alueellisen saatavuuslisän kelpoiselle opettajalle 197,17€/kk,
  • Kasvatustieteen maisterille, (jonka pääaineena on varhaiskasvatus) maisterilisän 153,75€/kk,
  • Allekirjoitusbonuksen 1500€,
  • Tarjoamme tukea kouluttautumiseen ja pätevöitymiseen 2030 kelpoisuusvaatimusten mukaisesti,
  • Innostavan, ketterän ja lempeän toimintakulttuurin, jossa aidosti arvostetaan varhaiskasvatuksen ammattitaitoa,
  • Työyhteisön, jossa ollaan sitoutuneita toimimaan lapsen parhaaksi,
  • Monipuolisia koulutus- ja oppimismahdollisuuksia,
  • Mahdollisuuden työskennellä painotteisessa varhaiskasvatuksessa liikunnan
  • Joustavat, työtä tukevat oppimisympäristöt ja työvälineet,
  • Toimivan SAK-ajan sekä
  • Monipuolisia työsuhde-etuja, kuten hyvät työterveyspalvelut, ulkoilutakin, polkupyörä-, hieronta- ja sekä virike-etu. Katso lisää [täältä](https://www.pilkepaivakodit.fi/pilkelaisten-tyosuhde-edut/).

Työhön valitulta henkilöltä vaaditaan varhaiskasvatuslain mukainen kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajan tehtävään sekä voimassa olevan rikosrekisteriotteen esittämistä.

Kiinnostuitko?

Hae tehtävään lähettämällä hakemus viimeistään 22.11.2026

Haluaisitko tietää lisää Pilkkeestä ja tavastamme toimia?

Lempeyden voima ei ole vain Pilke-päiväkotien slogan – se kertoo meidän tavastamme tehdä töitä ja kohdata lapsia ja aikuisia.[Lue lisää siitä, mitä lempeyden voima meille pilkeläisille tarkoittaa.](https://pilkepaivakodit.fi/lempeys/)

  • [Pilke yrityksenä](https://www.pilkepaivakodit.fi/tietoa-yrityksesta/)
  • [Pilke työnantajana](https://www.pilkepaivakodit.fi/pilke-tyonantajana/)
  • [Pilkeläisen uratarina](https://www.pilkepaivakodit.fi/tule-toihin-paivakotiin/)
  • [Pilkkeen varhaiskasvatus](https://pilkepaivakodit.fi/tag/varhaiskasvatus/)

Pilke Kieppi liikuntapäiväkoti

Pilkkeellä lasten oppimista ja kasvua tuetaan ja luodaan aktiivisuudella, ammatillisuudella, pedagogisella osaamisella, lapsen osallisuudesta huolehtimisella, muokkautuvilla oppimisympäristöillä sekä kannustavalla ja motivoivalla ilmapiirillä. Me olemme Suomen suurin yksityinen päiväkotiketju, ja päiväkodeissamme, esikouluissamme ja iltapäiväkerhoissamme työskentelee yli 2 500 pilkeläistä ammattilaista ympäri Suomea.

Puhelin: 0404573953 Sähköposti: susanna.parkkinen@pilkepaivakodit.fi Sijainti: Nuijamiestenkatu 12, 50100 Mikkeli

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Pilke Kieppi liikuntapäiväkoti
Sijainti
Mikkeli
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Lastentarhanopettajat mediaanipalkka on 3 231 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 2 804 euron ja kymmenesosa yli 3 687 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Mikkelissä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Mikkelin työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Mikkelissä

Kaikki työpaikat Mikkelissä →