Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuksen opettaja tai sosionomi

Päiväkoti Tuike Oy Iisalmi Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Etsimme Päiväkoti Tuikkeeseen varhaiskasvatuksen opettajaa tai sosionomia 4-5 vuotiaiden Tenavat ryhmään 19.10.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Paikka on määräaikainen 31.7.2027 saakka, mahdollisuus jatkoon voi kuitenkin olla.

Toivomme hakijalta vahvaa pedagogista ja sensitiivistä työotetta, hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta ja avoimuutta. Olet innostunut työstäsi ja oman hyvinvointisi ylläpitämisestä! Työtiimiisi kuuluu lisäksesi varhaiskasvatuksen opettaja sekä lastenhoitaja.

Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusvaatimus on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus tai siirtymäsäännöksen (75§) mukaisesti; kasvatustieteen kandidaatti, soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai aikaisempi vastaava opistotasoinen tutkinto.

Sosionomin kelpoisuusvaatimus on varhaiskasvatuslain (540/2018) 27§:n mukainen. Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävään on oltava vähintään sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyy varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 op laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.

Haussa huomioidaan myös viimeisiä opintojaan tekevät alan opiskelijat!

Tehtävän palkkaus ja muut työsuhteeseen liittyvät asiat määräytyvät Yksityisen varhaiskasvatusalan TES mukaan. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa.

Valitun tulee ennen tehtävän vastaanottamista esittää nähtäväksi rikosrekisterilain (504/2002) 6 § 2 mom. tarkoitettu rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen.

Tervetuloa töihin innostuvaan työyhteisöön!

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Päiväkoti Tuike Oy
Katso kaikki työnantajan Päiväkoti Tuike Oy avoimet työpaikat →
Sijainti
Iisalmi (IISALMI)
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa →

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Iisalmessa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Iisalmen työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Iisalmessa

Kaikki työpaikat Iisalmessa →