Siirry sisältöön

Viherrakentaja / Vihertyöntekijä

Adecco Finland Helsinki Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

TÖITÄ TARJOLLA!

Etsimme asiakkaallemme osaavaa ja motivoitunutta vihertyöntekijää / viherrakentajaa pääkaupunkiseudulle. Työn pääpaino on erilaisten pihojen ja ulkoalueiden kivetysten rakentamisessa, mutta tehtävä sisältää monipuolisesti myös muita viherrakentamisen työvaiheita kohteiden tarpeiden mukaan.

Työssäsi osallistut pihojen ja viheralueiden rakentamiseen aina pohjatöistä viimeistelyyn saakka, osana ammattitaitoista työryhmää. Tehtävä sopii henkilölle, jolla on kokemusta erityisesti kivetysten tekemisestä ja halua työskennellä vaihtelevissa ulkokohteissa.

Työ on kokoaikainen päivätyö pääkaupunkiseudulla. Kyseessä on projektiluontoinen määräaikainen työsuhde, jossa on mahdollisuus jatkoon.

Vihertyöntekijänä / viherrakentajana tärkeimpiä työtehtäviäsi ovat:

Piha-alueiden kivetysten ja laatoitusten rakentaminen
Kivetysten pohjatyöt ja viimeistelyt
Istutusalueiden rakentaminen ja istutustyöt
Nurmetus- ja viherrakennustyöt
Muiden piha- ja viherrakenteiden toteuttaminen

Vihertyöntekijänä / viherrakentajana työskentelet vuokratyösuhteessa, jolloin Adecco toimii työnantajanasi. Työt alkavat sopimuksen mukaan mahdollisimman pian.

MITÄ ODOTAMME SINULTA?

Tehtävässä menestyminen edellyttää aiempaa kokemusta viherrakentamisesta, piharakentamisesta tai maanrakennuksen työtehtävistä. Arvostamme erityisesti kokemusta erilaisten kiveysten rakentamisesta sekä kykyä työskennellä huolellisesti laadukkaaseen lopputulokseen tähdäten.

Tärkeitä ominaisuuksia tässä roolissa:

Kokemus pihakiveysten tai muiden kivitysten rakentamisesta
Hyvä fyysinen kunto ja valmius ulkotyöhön
Reipas ja oma-aloitteinen työote
Kyky työskennellä sekä itsenäisesti että osana työryhmää
Työturvallisuuskortti
Oma auto työmaille liikkumista varten

Adecco

Olemme yli 20 vuoden ajan yhdistäneet taitavia työntekijöitä mielenkiintoisiin työpaikkoihin. Adecco on osa maailman suurinta ja johtavaa henkilöstöratkaisuja tarjoavaa Adecco Groupia, jolla on maailmanlaajuisesti 5000 toimipistettä yli 60 maassa. Globaalista taustastamme huolimatta meillä on vankka paikallistuntemus Suomen eri alueista. Lue lisää meistä osoitteessa www.adecco.fi.

KYSYTTÄVÄÄ? OTA YHTEYTTÄ!

Haethan tehtävää sunnuntaihin 18.10. mennessä. Tarve uudelle tekijälle on heti, joten täytämme paikan sopivan tekijän löydyttyä. Jos sinulla on kysyttävää työtehtävästä tai hakuprosessista, otathan yhteyttä hausta vastaavaan rekrytointikonsulttiin Adeccolla:

Eetu Törrönen, Adecco eetu.torronen@adecco.fi

Kiitos hakemuksestasi!

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Adecco Finland
Sijainti
Helsinki, Espoo, Vantaa (Helsinki)
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Muut rakennustyöntekijät mediaanipalkka on 3 227 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 2 346 euron ja kymmenesosa yli 4 410 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Helsingissä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Helsingin työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Helsingissä

Kaikki työpaikat Helsingissä →