Siirry sisältöön

Yritysvastuuoikeuden yliopistonlehtori

Lapin yliopisto Rovaniemi Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Haemme Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekuntaan yritysvastuuoikeuden yliopistonlehtoria pysyvään tehtävään.

Tehtävänäsi on

Yritysvastuuoikeuden yliopistonlehtorin tehtävien menestyksellinen hoitaminen ja tiedekunnan tuloksellisen toiminnan edistäminen edellyttävät vahvaa sitoutumista tiedekunnan tiedeyhteisön kokonaisvaltaiseen toimintaan. Arvostamme tutkimuksellista kiinnostusta ja vahvaa akateemista taustaa, joka mahdollistaa korkeatasoisen ja monipuolisen uusia näkökulmia avaavan oikeudellisen tutkimuksen tekemisen yhdellä tai useammalla yritysvastuun osa-alueella (taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristövastuu). Tehtävän täytössä arvostetaan tehtävän alaan kuuluvan tutkimuksen laaja-alaisuutta, oikeudenalarajat ylittävää luonnetta ja monitieteisyyttä. Toimivat kansainväliset yhteystyöverkostot katsotaan eduksi. Tehtävä edellyttää kykyä ja valmiutta hoitaa opetus- ja ohjaustehtäviä kauppa- ja ympäristöoikeuden alalla. Tehtävässä korostuu kyky tehdä yhteistyötä muiden tutkijoiden kanssa, erityisesti Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan Law, Technology and Sustainability Transitions -tutkimusryhmän jäsenten kanssa.

Tarjoamme sinulle

  • mielenkiintoisia työtehtäviä
  • vakaan organisaation tuomaa turvaa
  • modernit työvälineet
  • joustavan etätyömahdollisuuden
  • mahdollisuuden ammatilliseen kehittymiseen
  • kattavan työterveyshuollon
  • liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedut.

Odotamme sinulta

Yliopiston johtosäännön 32 §:n mukaan tieteellisin perustein täytettävään yliopistonlehtorin tehtävään valittavalta edellytetään tohtorin tutkinto ja kyky antaa laadukasta tutkimukseen perustuvaa opetusta ja ohjausta ja, kun se on tehtävän hoitamisen kannalta tärkeää, käytännöllinen perehtyneisyys tehtävän alaan.

Yliopistonlehtorin tehtävään hakeneen ansioita arvioitaessa otetaan huomioon tieteelliset julkaisut ja muut tutkimustulokset, joilla on tieteellistä arvoa sekä edellä mainittujen lisäksi opetuskokemus ja pedagoginen koulutus, taito tuottaa oppimateriaalia, muut opetustoimessa saavutetut ansiot ja tarvittaessa opetusnäyte. Valittaessa henkilöä toistaiseksi voimassa olevaan yliopistonlehtorin tehtävään katsotaan opetusansioiden arvioinnissa eduksi suoritetut pedagogiset opinnot.

Haettavana olevassa yritysvastuuoikeuden yliopistonlehtorin tehtävässä opetuskielenä on suomi.

Hakemusta koskevat ohjeet

Hakemukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat:

  • Ansioluettelo (CV)
  • Selvitys täytettävänä olevan tehtävän kannalta olennaisimmista ansioista ja toiminnasta
  • Opetusportfolio
  • Julkaisuluettelo sekä tehtävän täytön kannalta hakijan keskeiset julkaisut (10 kpl)

Opetusnäyte ja haastattelu

Tiedekuntaneuvosto päättää hakuajan päättyisen jälkeen, kutsutaanko osa hakijoista antamaan opetusnäyte. Samassa yhteydessä on mahdollista, että tiedekuntaneuvosto haastattelee opetusnäytteeseen kutsuttavat hakijat. Mahdollisesta haastattelusta ilmoitetaan opetusnäytekutsun yhteydessä.

Lisätietoja tehtävästä

Lisätietoja tehtävästä ja rekrytointiprosessista antaa hallintopäällikkö Tiina Leppänen, p. 040 484 4344, etunimi.sukunimi@ulapland.fi.

Työpaikan osoite: Yliopistonkatu 8, 96300 Rovaniemi
Työn kesto: toistaiseksi voimassa oleva, aloitus sopimuksen mukaan
Koeaika: 6 kk
Palkkaus: Yliopiston palkkausjärjestelmä perustuu tehtävän vaativuuteen ja henkilökohtaiseen suoriutumiseen. Yliopistonlehtorin tehtävä sijoittuu opetus- ja tutkimushenkilökunnan vaativuustasoihin 5-7, jolloin tehtäväkohtainen palkanosa on 3 366,36 - 4 525,66 €. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa, joka on enintään 50 % tehtäväkohtaisesta palkanosasta. Palkan lähtötaso on noin 4 009 - 5 390 €.

Lapin yliopisto

Lapin yliopisto on kansainvälinen tiede- ja taideyliopisto aivan napapiirin tuntumassa Rovaniemellä, Lapin pääkaupungissa. Arktinen yliopistomme luo uutta tietoa, taitoa ja osaamista pohjoisen puolesta, maailmaa varten. Koulutus- ja tutkimusalojamme ovat kasvatustieteet, oikeustiede, taide ja muotoilu, yhteiskuntatieteet sekä pohjoiset ja arktiset kysymykset. Strategiset valintamme painottavat globaalia arktista vastuuta, kestävää matkailua sekä tulevaisuuden palveluja ja etäisyyksien hallintaa.

Lapin yliopisto arvostaa yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta työyhteisössä.

Tutustu meihin lisää:

Sähköposti: henkilostopalvelut.lay@luc.fi Sijainti: Yliopistonkatu 8, 96300 Rovaniemi

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Lapin yliopisto
Katso kaikki työnantajan Lapin yliopisto avoimet työpaikat →
Sijainti
Rovaniemi
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opettajat mediaanipalkka on 5 147 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 2 901 euron ja kymmenesosa yli 7 331 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Rovaniemellä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Rovaniemen työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Rovaniemellä

Kaikki työpaikat Rovaniemellä →