Siirry sisältöön

Kaivinkoneenkuljettaja reissutöihin (Tampere)

Click Henkilöstöpalvelut Oy Riihimäki Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Hei sinä infra-alan osaaja tai tuleva ammattilainen!

Haemme nyt KAIVINKONEENKULJETTAJAA asiakasyrityksemme vaihtuville työmaille reissutöihin eteläisen Suomen alueelle. Asiakkaamme on yli 10 vuotta toiminut infra-alan yritys, jossa tehdään kattavasti kaikentyyppisiä maanrakennustöitä kunnille ja isommille yrityksille. Työkohteet ovat pääsääntöisesti teollisuuskunnossapitoa ja vaihtelevia uudisrakentamisen maanrakennushankkeita. Työkohteet vaihtelevat, joten pääset tekemään monipuolista työtä kivassa ympäristössä ja porukassa.

Työssä aloitetaan mahdollisimman pian. Työtä on tiedossa aina talven tuloon asti. Työtehtävässä operoidaan sekä pyörä- että alustakaivinkoneita, huolehditaan koneista ja hallitaan työmaiden kokonaiskuvaa, sekä luetaan ammattimaisesti työpiirrustuksia.

Viikkotunnit pyritään tekemään aina alkuviikko-painotteisesti, jotta perjantait voivat olla vapaita ja näin ollen pääsee aiemmin viikonlopun viettoon. Työtunteja on lähtökohtaisesti koko kaudelle 40 h/vko. Palkka tehtävässä on sovittavissa kokemuksesi mukaan. Tarjoamme työntekijälle matkatöissä majoituksen ja näiltä päiviltä kertyy verottajan ohjaama päiväraha.

Toivomme sinulta:

\- kokemusta kaivinkoneen kuljettajan työtehtävistä

\- kykyä tulkita mittalaitteita ja työpiirustuksia

\- oman auton käyttömahdollisuutta asiakasyrityksen vaihtuvien työmaiden vuoksi

\- reipasta ja vastuuntuntoista asennetta

Tarjoamme sinulle:

\- pitkäaikaisen työn kauden yli

\- kattavan työterveyshuollon, joka toimii valtakunnallisesti

\- henkilöstön tuen koko työsuhteen ajan

\- osaamisesi huomioivan palkan, kerrothan rohkeasti palkkatoiveesi

\- tarvittavat työvarusteet ja -vaatteet

\- mukavan työyhteisön

\- Clickiltä asianmukaisen ja tunnetusti hyvän tuen koko työsuhteesi ajaksi

Kiinnostuitko tehtävästä? Jos kyllä, niin kuulisin sinusta mielelläni! Täytä hakemus pikimmiten oheisen linkin kautta. Kerro hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti osaamisestasi ja aikaisemmasta työkokemuksestasi. Jos sinulla tulee mitä vain kysyttävää työtehtävään liittyen, soita rohkeasti! Kaikki lisätiedot tehtävästä puhelimitse arkisin klo 9.00-16.00 rekrytointikonsultti Noora Aleniukselta 050 411 6508 tai voit myös laittaa hakemuksesi CV:n kera sähköpostiini joka on muotoa etunimi.sukunimi@click-hp.fi.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Click Henkilöstöpalvelut Oy
Sijainti
Riihimäki, Lohja
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Maansiirtokoneiden ym. kuljettajat mediaanipalkka on 3 551 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 2 676 euron ja kymmenesosa yli 5 197 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Riihimäellä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Riihimäen työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Riihimäellä

Kaikki työpaikat Riihimäellä →