Siirry sisältöön

Määräaikainen sairaanhoitaja Riihimäen kotisairaalaan

Kanta-Hämeen hyvinvointialue Riihimäki Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Tule meille Riihimäen kotisairaalaan sairaanhoitajan sijaisuuteen!

Haemme Kanta-Hämeen kotisairaalan Riihimäen yksikköön akuutista ja palliatiivisesta hoitotyöstä kiinnostunutta sairaanhoitajaa sijaisuuteen ajalle 7.12.2026 - 19.10.2027. Hoidamme sairaalatasoista hoitoa vaativia potilaita heidän kodeissaan, sekä asumispalveluyksiköissä. Potilaamme ovat kaikenikäisiä. Palvelemme kahdessa vuorossa maanantaista sunnuntaihin 7-22 välisenä aikana.

Kotisairaalan sairaanhoitajana pääset toteuttamaan muun muassa vaativaa kivun- ja haavanhoitoa, suonensisäisesti annettavaa lääke-, nesteytys- ja ravitsemushoitoa, sekä punasolusiirtoja. Arvioimme potilaiden vointia kokonaisvaltaisesti esimerkiksi vieritestauslaitteiston avulla ja raportoimme voinnin muutoksista lääkärille. Tarjoamme työsi tueksi huipputiimin.

Haemme reipasta, ihmislähtöistä hoitotyön osaajaa ja itsenäistä tiimityön tekijää, joka haluaa kehittyä ja kehittää kotona tapahtuvaa hoitotyötä. Kokemus akuuttihoitotyöstä, palliatiivisesta hoitotyöstä, sekä saattohoidosta antaa valmiuksia kaikenikäisten potilaiden monipuolisiin hoitotyön tehtäviin.

Kelpoisuusehtona on laillistetun sairaanhoitajan tai terveydenhoitajan tutkinto sekä todistus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa (559/1994) tarkoitetusta terveydenhuollon ammattihenkilöstä. Ajokortti on välttämätön työn sujuvuuden kannalta. Oman auton käyttömahdollisuus työssä on eduksi tehtävän menestykselliseen hoitoon. Työpaikan osoite on Kontiontie 77, 11120 Riihimäki.

Tasopalkkajärjestelmän mukainen lähtöpalkka on 3249,63 €/kk. Tehtäväkohtaisen palkan lisäksi maksamme kokemukseen perustuvaa lisää, jonka määrä voi olla 3%-8%. Palvelusajan perusteella määräytyy myös lomapäivien kertymä. Työaika on 38,15 tuntia viikossa. Hakemuksen tulee olla perillä hakuajan päättymiseen mennessä, hakemus tulee jättää Kuntarekry -järjestelmän kautta. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaan. Käytössä on koeaika. Välittömässä potilas- ja asiakastyössä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa ja ja 55 §:n mukaista hengityselinten tuberkuloosia koskevaa selvitystä. Oma Hämeessä haluamme tukea tieteellisen tutkimustyön tekemistä myöntämällä palkallisia vapaita esimerkiksi väitöskirjan tekemiseen, ylemmän korkeakoulututkinnon lopputyön tekemiseen tai muun tieteellisen tutkimuksen tekemiseen. Edistämme strategiamme mukaisesti henkilöstömme monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Oma Häme on savuton organisaatio.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Kanta-Hämeen hyvinvointialue
Sijainti
Riihimäki
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Määräaikainen
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Ylihoitajat ja osastonhoitajat mediaanipalkka on 4 198 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 3 631 euron ja kymmenesosa yli 5 150 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Riihimäellä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Riihimäen työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Riihimäellä

Kaikki työpaikat Riihimäellä →