Siirry sisältöön

Optometristi 30 – 37,5 h/vko, Instrumentarium ja Nissen Mikkeli

Instrumentarium Mikkeli Mikkeli Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Optikko tai optometristi, näytä vahvuutesi!

Mikäli nautit ammattitaitosi jatkuvasta kehittämisestä, haluat työskennellä alan uusin teknologia apunasi ja arvostat laajaa työnkuvaa, voit olla Mikkelin tiimimme uusin jäsen. Meillä pääset tarjoamaan asiakkaille parhaat näkemisen ratkaisut yhdessä alan osaavimpien työkavereiden kanssa. Jatkuvasti kehittyvään palveluvalikoimaamme kuuluvat esimerkiksi All Inclusive, Kuivasilmäklinikat sekä etänäöntarkastukset.

Instru Optiikalla saat tehdä merkityksellistä työtä yhteisössä, jossa optometristien ammattitaitoa aidosti arvostetaan. Työnkuvasi on monipuolinen ja näöntarkastusten lisäksi pääset esimerkiksi tulkitsemaan silmänpohjakuvia sekä tekemään yhteistyötä silmälääkäreiden kanssa. Myös myynti on tärkeä osa arkeasi ja autat yhteistyössä myyjien kanssa asiakkaitamme kehys- ja linssivalinnoissa.

Olemme iso talo ja tarjoamme työntekijöillemme mahdollisuuden kouluttautua, erikoistua tai edetä omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Meille on tärkeää tutkia asiakkaan näköä kokonaisvaltaisesti ja siksi panostamme henkilökuntamme osaamisen kehittämiseen, laadukkaisiin laitteisiin ja alan viimeisimpään teknologiaan. Esimerkiksi useimmista myymälöistämme löytyvän silmänpohjakameran avulla saamme tavanomaista laajemman ja paremman näkymän silmänpohjaan.

Miksi valita meidät?

  • Meillä optometristin työ on erittäin monipuolista - myymälämme ovat keskenään hyvin erilaisia ja eri kokoisia, joten jokaiselle löytyy varmasti mieluisa myymälä
  • Tarjoamme laajat etenemis- ja erikoistumismahdollisuudet kiinnostuksen kohteidesi mukaan: voit esimerkiksi suuntautua esihenkilötyöhön, perehtyä kuivasilmäisyyden hoitoon tai kouluttaa kollegojasi
  • Meillä pysyt aina ajan hermolla - tarjoamme säännöllisesti ajankohtaisia koulutuksia sekä paikallisesti että kansainvälisesti
  • Olet mukana optisen alan kehityksessä - saat käyttöösi tehokkaat työvälineet ja esim. silmänpohjakamera ja OCT ovat kattavasti saatavillasi
  • Meillä on hyvät henkilökuntaedut - myös läheisesi nauttivat eduistamme, kuten edullisista ja laadukkaista silmälaseista

Olemme osa EssilorLuxotticaa

EssilorLuxottica on maailmanlaajuinen edelläkävijä silmälasilinssien, kehysten ja aurinkolasien suunnittelussa, valmistuksessa ja jakelussa. Toimimme yli 150 maassa ja tarjoamme näönhuollon ammattilaisille pääsyn laadukkaisiin tuotteisiin ja palveluihin – aina Essilorin tunnetuista linssibrändeistä (Varilux, Crizal, Eyezen, Stellest ja Transitions) kuluttajien rakastamiin ikonisiin kehysmerkkeihin (Ray-Ban, Oakley, Persol, Oliver Peoples, Vogue Eyewear ja Costa). Lisäksi konserniin kuuluu laaja jälleenmyynti- ja palveluverkosto (kuten Sunglass Hut, LensCrafters, Salmoiraghi & Viganò ja GrandVision), sekä useita johtavia verkkokauppa-alustoja.

Liity osaksi maailmanlaajuista, yli 190 000 työntekijän yhteisöämme ja ole mukana muovaamassa näönhuollon tulevaisuutta.

Monimuotoisuus, tasa-arvo ja osallisuus

Olemme sitoutuneet luomaan osallistavan ympäristön kaikille työntekijöille. Juhlistamme monimuotoisuutta ja tarjoamme yhtäläiset mahdollisuudet kaikille – riippumatta sukupuolesta, etnisyydestä, uskonnosta, vammasta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai mistä tahansa muusta ominaisuudesta, joka tekee meistä ainutlaatuisia.

Aloitus: Joustavasti sopimuksen mukaan

Työaika: 30 – 37,5 h/vko toiveesi mukaan

Työsuhteen tyyppi: Tehtävä on vakituinen

Kiinnostuitko? Näytä vahvuutesi ja täytä hakemus jo tänään! Tiesithän, että urasivuillamme voi jättää myös avoimen hakemuksen?

Instrumentarium Mikkeli

Me Instru Optiikka Oy:ssä tarjoamme sinulle mahtavan työyhteisön, joka toivottaa uudet työntekijät lämpimästi tervetulleiksi. Olemme vakaa, jo 130 vuotta alalla toiminut, ihmiskeskeinen työnantaja. Toimintaamme ohjaa halu toimia markkinoiden johtavana näönhuollon ammattilaisena ja asiakkaiden ykkösvalintana. Instrumentarium, Nissen ja Keops ovat Instru Optiikan ketjuja, joten uramahdollisuudet ovat meillä erinomaiset. Lisäksi olemme osa maailmanlaajuista EssilorLuxottica-konsernia, mikä mahdollistaa myös kansainvälisen yhteistyön ja mielenkiintoiset urapolut. EssilorLuxotticaan kuuluvat optisen alan ketjut toimivat yhteensä yli 150 maassa yli 190 000 työntekijän voimin kattaen noin 18 000 myymälän myymäläverkoston.

Meille on sydämen asia löytää asiakkaan jokaiseen elämäntilanteeseen sopivat näkemisen ratkaisut.

See More – Be More!

Sähköposti: rekry@instru.fi Sijainti: Instrumentarium Mikkeli

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Instrumentarium Mikkeli
Katso kaikki työnantajan Instru Optiikka avoimet työpaikat →
Sijainti
Mikkeli (Mikkeli)
Työaika
Kokoaikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa → Työnantajan oma hakusivu

Mitä tässä ammatissa tyypillisesti ansaitaan?

Ammattiryhmän Optikot mediaanipalkka on 3 754 € kuukaudessa. Kymmenesosa ansaitsee alle 3 155 euron ja kymmenesosa yli 4 665 euron.

Tämä ei ole tämän työpaikan palkka. Luku kuvaa koko ammattiryhmää koko maassa, ja yksittäisen työpaikan palkka voi poiketa siitä paljonkin.

Kokoaikaiset palkansaajat, kokonaisansio sisältää ylityöt ja lisät. Lähde: Tilastokeskus, palkkarakennetilasto 2024.

Tee CV tätä työpaikkaa varten Työkalu on tekeillä

Suunnittelemme työkalua, jolla teet ansioluettelon suoraan tämän ilmoituksen pohjalta – ilman että kopioit mitään toiseen palveluun. Sitä ei ole vielä olemassa.

Lähetämme yhden viestin, kun työkalu on valmis. Emme käytä osoitettasi mihinkään muuhun emmekä luovuta sitä eteenpäin.

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Mikkelissä sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Mikkelin työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Mainos

Muita työpaikkoja Mikkelissä

Kaikki työpaikat Mikkelissä →