Siirry sisältöön

Osa-aikainen työntekijä verkkokauppaan ja varastomyymälään

Kiivia Oy Hämeenlinna Julkaistu

Hae työpaikkaa → Siirryt alkuperäiseen ilmoitukseen Työmarkkinatorilla

Työhön kuuluu verkkokauppatilausten kerääminen ja pakkaaminen, asiakkaiden palveleminen varastomyymälässä sekä asiakaspalvelu puhelimitse ja sähköpostilla. Lisäksi tehtäviin kuuluu varaston järjestyksestä ja työtilojen siisteydestä huolehtiminen sekä muut pienen yrityksen päivittäiseen toimintaan liittyvät tehtävät.

Työ on vaihtelevaa ja edellyttää valmiutta siirtyä joustavasti tehtävästä toiseen. Työpäivän aikana voidaan esimerkiksi pakata tilauksia, palvella asiakkaita, selvittää tilauksiin tai toimituksiin liittyviä asioita ja huolehtia varaston käytännön tehtävistä.

Työhön kuuluu ajoittain myös valmiiden lähetysten kuljettamista läheiseen Postin terminaaliin yrityksen pakettiautolla. Tämän vuoksi tehtävä edellyttää voimassa olevaa B-ajokorttia.

Työ tehdään pienessä yrityksessä, joten työntekijän tulee pystyä työskentelemään perehdytyksen jälkeen myös itsenäisesti ja huolehtimaan oma-aloitteisesti päivän tavanomaisista tehtävistä. Toisaalta yrityksemme pieni koko antaa mukavan joustavan ilmapiirin.

Ilmoituksen tiedot

Työnantaja
Kiivia Oy
Sijainti
Hämeenlinna (HÄMEENLINNA)
Työaika
Osa-aikainen
Työn jatkuvuus
Toistaiseksi voimassa oleva
Hakuaika päättyy

Hae työpaikkaa →

Lisää tällaisia? Uudet työpaikat Hämeenlinnassa sähköpostiisi

Saat ilmoituksen uusista Hämeenlinnan työpaikoista valitsemallasi rytmillä. Tilauksen voi perua milloin tahansa yhdellä klikkauksella.

Kuinka usein haluat ilmoituksia?

Lähetämme sähköpostiisi vahvistuslinkin. Tilaamalla hyväksyt tietosuojaselosteen.

Muita työpaikkoja Hämeenlinnassa

Kaikki työpaikat Hämeenlinnassa →

Mainos